perjantai 29. maaliskuuta 2013

Valkoinen hevonen


Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra". Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten". Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa. Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa. (Ilm 19:11-21)

VIELÄ ELÄMME ARMON AIKAA, sillä Jeesus tuli pelastamaan maailman, ei tuomitsemaan sitä, mutta tuomion päivä odottaa vielä hetken aikaansa, kunnes valkoisen hevosen selässä istuva tulee ja avaa suunsa jolloin Jumalan Sanan miekka iskee jokaiseen vääryyden tekijään ja uskottomaan. Silloin viimeistään kaikki vääryys ja vääryydentekijät paljastetaan ja he joutuvat tuhoon. Joten anna Jumalan Sanan puhdistaa sinut jo tänään, älä piilota syntiäsi, ettet kadotusta perisi vaan saisit valkeat vaatteet yllesi. Sillä jos et nyt armon aikana tee parannusta ja käänny elävän Jumalan puoleen, huomaat lopussa taistelevasi itse kaikkivaltiasta vastaan ja tulet saamaan  osaksesi ikuisen kuoleman.

Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä. Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut." (Joh 12:47-50)

Jeesus ei tuomitse sinua, vaan armahtaa, mutta se sana, jonka Hän on puhunut tulee tuomitsemaan meidät viimeisenä päivänä, itse olen ajatellut asian niin, että kun tiedän tuomionpäivän tulevan, niin annan Jumalan Sanan tuomita minut jo nyt ja teen parannuksen asioista, joista tulee parannus tehdä, niin ehkä säästyn monelta tuomiolta viimeisenä päivänä. Se on suurta Jumalan armoa, että voimme tehdä parannuksen Jeesuksen ristillä vuotaneen veren tähden. Jeesus sanoi, että ”Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.” (Joh. 15:3) Oletko siis kuunnellut Jeesusta? Monet kuulevat, mutta ovat välinpitämättömiä sen suhteen mitä Jeesus sanoo ja siksi se koituu heille turmioksi. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. (Hepr 4:2) Se on Jumalan teko, että uskot Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja saat armon Hänen kauttansa elämääsi, se ei ole uskon elämäsi loppu, vaan alku. Opetuslapset viettivät pitkän aikaa Jeesuksen kanssa, ennenkö Hän sanoi heille, että he ovat puhtaat puhutun  Sanan tähden. Jumalan Sanan yksi tehtävä on puhdistaa meidät. Uskoon tullessamme saamme täydellisen armahduksen synneistämme, mutta Jumala kutsuu meidät elämään pyhää elämää ja joskus jotkut tavat ovat meissä kovin sitkeitä ja se vie aikaa, että pääsemme paheistamme eroon ja edes huomaamme niitä. Jumalan Sana on se joka nostaa ne esiin ja jolla on voima vapauttaa meidät niistä Golgatan ristin tähden. Me monesti näemme toisissamme virheitä ja vikoja, mutta jos me alamme  niitä osoittelemaan tai manipulaatiolla asioita nostamaan pintaan, yritämme tehdä hommat ilman Jumalaa ja teemme suurta vahinkoa ympäristössämme. Jumala kyllä ajallaan ottaa asiat käsittelyyn ilman sinun ponnistelujasi ja ehkä siihen ei sinua tarvita ollenkaan, Herra saattaa käyttää siihen aivan jotakin toista ihmistä tai sitten siihen ei tarvita ketään, paitsi Jeesus.

Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa." (Johannes 8:51)

On yksi asia kuulla ja toinen on pitää, nyt puhun siitä pitämisestä, se on uskossa sulautumista. Jos ajattelemme sanaa sulautuminen, sen verran meistä jokainen ymmärtää kemiaa, että sulautuminen ei ole hetkessä tapahtuva ilmiö, vaan prosessi joka riippuu monesta tekijästä ja materiaaleista. Tässä tapauksessa tekijöitä ovat Jumalan Sana, sinun tahto, saatanan valheet, Jumalan armo, Pyhä Henki. Materiaaleja ovat hengellinen-, sielullinen- ja lihallinen elämä. Nämä nyt tässä esimerkkinä, varmasti voimme löytää muitakin tekijöitä ja materiaaleja. 
Jumala on antanut meille vapaan tahdon ja siksi uskon sen myös olevan suuressa roolissa tässä sulautumisprosessissa, ehkä se on myös sitä mielen uudistumista josta Herra puhui. Jeesus kuitenkin sanoi: Jos joku pitää. Tässä emme puhu kovin yliluonnollisista tai hengellisistä asioista vaan yksinkertaisesti siitä mitä sinä teet tai kuinka sinä toimit. Sinulla on vapaus pitää tai olla pitämättä. Jeesus myös sanoi, että löytääkö Hän uskoa, kun Hän tulee takaisin, usko ilman tekoja on kuollut ja siksi sinun tekosi todistavat sinun uskostasi tai epäuskostasi. Jeesus myös sanoi, että ”sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt 12:37) Meidän sanoilla ja teoilla on suuri merkitys elämässämme, Jumala on kuitenkin sydänten ja motiivien tutkija. Siksi kehoitan sinun kääntävän katseesi uskomme alkajaan ja täydelliseksi tekijään Jeesukseen kristukseen ja elämään Hänelle pyhitettyä elämää.

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.1:18-20)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti