lauantai 29. joulukuuta 2012

Iisebelin henkivalta ja Saatanan Synagooga


Nyt käsittelemme mitä kierointa henkivaltaa kristikunnan seassa. Raamattu puhuu selkeästi, sekä Iisebelin hengestä, että Saatanan synagoogasta. Aloitamme Iisebelin hengestä ja sen toiminta tavoista. Olen huomannut, että kun jokin henkivalta on ottanut jostakin otteen, se hakee pari kaveria matkaan ja tekee yhteistyötä tässä ihmisessä, kuten Raamattu ilmoittaa. Iisebelin henki tykkää lyöttäytyä väärään profeettaan asumaan, sillä sinne sillä on sen valheellisuuden kautta vapaa pääsy ja ne ovat yhdessä tehokkaammat kuin erikseen. Iisebel vihaa profeettoja, koska nämä yleensä tunnistavat tämän henkivallan, ja julistavat kansalle parannuksen tekoa sekä Jumalan sanan mukaan elämistä, kun taas iisebel viettelee vääryyteen ja syntiin. Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy, onnellinen se, joka Herran lakia seuraa. (Snl 29:18). Iisebel oli Elian peri vihollinen, voimme lukea tapahtumista 1 Kuningasten kirja 18 luvusta, jossa Iisebel tappoi Herran profeetat, tämä on sen tavoite tänäkin päivänä. Haluan sanoa, että Iisebelin tuomio koitti hyvin pian 1 Kun 21:17-26, kertoo Profeetta Elian kautta tulleesta Herran sanasta Kuningas Ahabille ja Iisebelille. Tämä on myös profetia lopunaikoihin joita elämme, Iisebel kukistetaan Elian hengessä, jonka Jumala lähettää ennen Kristuksen paluuta. (lue: Malakia 3:18-24)

Ellei tämä henkivalta osaisi tekeytyä uskovaiseksi, meillä ei olisi mitään hätää, mutta ongelma on, että tämä hakeutuu seurakuntaan ja haluaa sen omaksi. Kristikunnan suurin ongelma ei siis ole eksyneet ihmiset, vaan seurakunnan sisälle ujuttautunut hurskas henkivalta, jonka tarkoitus on vietellä ja eksyttää. (Matt.18:6-7) Iisebel on vahva seksuaalinen henkivalta ja saamme yhteyden väärään profeettaan ja Iisebelin henkeen juuri Bileamin opista, tämä henkivalta tuo lisäpäinetta inhimillisen viettelyksen lisäksi. Yleensä kaikki jotka ovat tulleet tälläisen väärän profeetan, jossa on Isebelin henki, ”opetuslapseksi” ovat tulleet tämän yhteyteen seksuaalisen lankeamisen tai jonkun muun vanhan asian kautta, jonka Kristus oli jo käsitellyt. Todellisuudessa lankeamuksesi johtui henkivaltahyökkäyksestä tämän henkilön kautta, jotta sinut saataisiin alistettua. Tietenkin sinut on vapautettu ja huomaat että enää et lankea. Oletko vapaa? Et, sanon minä, vaan sinua on huijattu. Et koe viettelystä syntiin, koska nyt on kyseessä suuremmat panokset, sinusta ollaan tekemässä väärää profeettaa ja sinuun ollaan istuttamassa pahoja henkiä ja sinusta on tulossa Bileamin Beorin pojan seuraaja, Baalin profeetta, ns. eunukkiprofeetta, joka eksyttää. Koska kukaan joka on eksynyt ei osaa opastaa oikealle tielle.

Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. (2Kor 11:3-4) (HUOM, myös 1 Joh 4:1) kehoittaa koettelemaan henget ja ilmoittaa, että monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

Et ole enää vaarassa joutua vain kadotukseen, vaan sinusta on tulossa pahan oma. Jos jossakin vaiheessa huomaat että nyt kaikki ei ole kaverilla kunnossa ja haluat päästä irti ja tehdä itsenäisiä päätöksiä niin todennäköisesti kohta koet lankeamuksen syntiin (meillä on taistelu henkivaltoja vastaan!), koska sinut pitää palauttaa kuriin ja taas tarvitset vapautuksen. Lievemmässä tapauksessa sinut manipuloidaan niin sekaisin että syytät toista siitä mistä olit juuri pyytänyt anteeksi. Nyt sinä vasta epäilit väärää profeettaa, mutta sitten kun sinulle selviää todellisuus ja totuus, niin puhutaan aivan toisenlaisista voimista joita joudut kohtaamaan. Haluan lohduttaa sinua sanomalla, että suurempi on Hän joka meissä on, kuin se joka on maailmassa. Kun seurakunnissa pastorit ja johtajat lankeavat, se on ikävää, mutta suurin osa ihmiskunnasta ei tiedä mitkä voimat ja vallat on heitä vastassa. Monesti jos seurakunnassa johtajat lankeavat seksuaalisesti, se johtuu siitä, että Iisebelin henki on tullut seurakuntaan ja ei ole ymmärretty, että elämme jatkuvassa sotatilassa ja henkilökohtaiset heikkoudet on jäänyt käsittelemättä. Tuskin olet koskaan joutunut kokemaan Iisebelin hengen täyttä voimaa kun se hyökkää sinua vastaan. Nyt en halua korottaa näitä voimia, koska tiedän, että ne ei voi mitään Kristuksen voimalle joka on sinussa. Mutta haluan sinun oppivan armahtamaan langenneita pastoreita ja rukoilemaan heille voimia nousta takaisin häpeästä ja kurimuksesta uskon tielle.

Kun Iisebel haluaa jotakin, ensin se pyytää, sitten se yrittää ostaa, mutta jos ei saa niin se tappaa tai ainakin yrittää sitä, vähintään eliminoi sinut pois tieltä. 1 Kun 21:2-16

Niin hänen vaimonsa Iisebel tuli hänen luokseen ja puhui hänelle: "Miksi olet niin pahoilla mielin ja miksi et syö mitään?" Ahab vastasi hänelle: "Siksi, että puhuttelin jisreeliläistä Naabotia ja sanoin hänelle: 'Anna minulle viinitarhasi rahasta, tahi jos haluat, annan minä sinulle toisen viinitarhan sen sijaan', mutta hän vastasi: 'En minä anna sinulle viinitarhaani'". Niin hänen vaimonsa Iisebel sanoi hänelle: "Sinäkö olet käyttävinäsi kuninkaanvaltaa Israelissa? Nouse ja syö, ja olkoon sydämesi iloinen; minä kyllä toimitan sinulle jisreeliläisen Naabotin viinitarhan." Ja hän kirjoitti kirjeen Ahabin nimessä, sinetöi sen hänen sinetillään ja lähetti kirjeen vanhimmille ja ylimyksille, jotka olivat Naabotin kaupungissa ja asuivat siellä hänen kanssaan. Ja kirjeessä hän kirjoitti näin: "Kuuluttakaa paasto ja asettakaa Naabot istumaan etumaiseksi kansan joukkoon. Ja asettakaa kaksi kelvotonta miestä istumaan häntä vastapäätä, että he todistaisivat hänestä näin: 'Sinä olet kironnut Jumalaa ja kuningasta'. Viekää hänet sitten ulos ja kivittäkää hänet kuoliaaksi." Ja kaupungin miehet, vanhimmat ja ylimykset, jotka asuivat hänen kaupungissansa, tekivät, niinkuin Iisebel oli käskenyt heitä ja niinkuin oli kirjoitettu kirjeessä, jonka hän oli heille lähettänyt. He kuuluttivat paaston ja asettivat Naabotin istumaan etumaiseksi kansan joukkoon. Ja kaksi kelvotonta miestä tuli ja istui häntä vastapäätä. Ja ne kelvottomat miehet todistivat Naabotista kansan edessä sanoen: "Naabot on kironnut Jumalaa ja kuningasta". Silloin he veivät hänet kaupungin ulkopuolelle ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Sitten he lähettivät Iisebelille tämän sanan: "Naabot on kivitetty kuoliaaksi". Kun Iisebel kuuli, että Naabot oli kivitetty kuoliaaksi, sanoi Iisebel Ahabille: "Nouse ja ota haltuusi jisreeliläisen Naabotin viinitarha, jota hän ei tahtonut antaa sinulle rahasta; sillä Naabot ei ole enää elossa, vaan on kuollut". Kun Ahab kuuli, että Naabot oli kuollut, nousi hän ja lähti jisreeliläisen Naabotin viinitarhalle ottaakseen sen haltuunsa.

Kuten huomaamme Iisebel ottaa mitä hyväksi näkee, keinolla millä hyvänsä. Kun olet taistelussa Iisebelin henkeä vastaan se hyökkää sinua vastaan kaikella valheen voimalla, saattaen sinut huonoon valoon, demonisoimalla sinut toisten silmissä valheillaan, vääristämällä totuutta, käyttämällä ryhmäpainetta, manipulaatiolla, Iisebelin henki on  erittäin voimakas manipuloiva henki, kääntää kaiken edukseen. Koska kyseessä on irstas henkivalta koet todennäköisesti voimakkaita seksuaalisia hyökkäyksiä ja jos ei ymmärrä haureuden riisuvan meidät Jumalan voimasta ja johtavan hengelliseen kuolemaan ja viettelyksen lähdettä, ihminen heikkoudessaan useasti lankeaa. Myös on tärkeä huomata, että tämä henkivalta varmistaa aina, että on kelvottomia todistajia, jotka on manipuloitu valheilla todistamaan tämän eduksi.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. (2 Tess 2:7-10)

Laittomuus vaikuttaa jo, elämme lopun aikoja ja kuten blogi kirjoituksessa väärät profeetat paljastettuna 2, puhuimme lopussa laittomuuden tekijöistä, haluan yhdistää sen nyt tähän sinulle. Laittomuus tulee Saatanan vaikutuksesta kaikella valheen voimalla, tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä. Ei siis tarvitse ihmetellä, että jotkut vaeltavat voimassa ja haluavat saada sinut koukkuun voimaansa, ihmeet ja merkit  heillä on, mutta se on ”pyhyyden todiste” heille, ei merkki joka seuraa, sillä heillä voima kulkee edellä, mutta huomaat jossakin vaiheessa, että heiltä puuttuu täysin Kristuksen luonne ja ovat asettaneet itsensä erityisasemaan Jumalan sanan yläpuolelle, sillä he eivät Sanaa noudata, eikä kykene opettamaan, mutta haalivat ympärille ihmisiä jotka tekevät sen puolestaan. Saatana yrittää parhaansa matkia Jumalaa ihmein ja merkein, jotta ihmiset eivät näkisi missä Jumala on. Älä siis etsi Jumalaa voimasta ja merkeistä, vaan Sanasta ja voimasta - hengen hedelmistä, mutta jos voimien on kohdattava niin Jumalan voima aivan varmasti voittaa. Voima ilman sanaa eksyttää, Kirjain kuolettaa sanoo Raamattu, mutta voimassa julistettu sana totuudessa rakentaa Jumalan rakkauden kautta Jumalan voimassa, Jumalan ihmeet ja merkit seuraavat tälläistä julistusta. (Matt.22:29)


Sitten vielä Saatanan Synagoogasta.

sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. (2 Kor 11:14)

Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja missä muualla tarvitsee esittää puhdasta kuin seurakunnassa. Saatanan synagooga siis tunkeutuu seurakuntaan ja on seurakunnan sisällä, Saatanan palvojat ovat vain pahasti eksytettyjä, mutta nyt emme käsittele heitä. Ilmestyskirjassa Saatanan Synagooga mainitaan kahdesti, molemmissa se on seurakunnan sisällä, tässä niistä toinen.

Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. (Ilm.3:7-11)

Me ihmiset olemme henkien asuinsijoja, me uskovat olemme Pyhän Hengen Temppeli, Jumalan asuinsija. Näin Isä on hyväksi nähnyt. Sitten seassamme on Saatanan Synagooga, ihminen jossa Saatana asuu. Saatana lankesi ylpeyteen, siksi ylpeys on selkein tunnuspiirre. Kun joku sanoo olevansa juutalainen, joka on suomalainen, minä ainakin ajattelen, että aivan sama minulle, mutta jos valehtelet, olet Saatanan Synagooga, Saatanan asuinsija. Saatanan ajatus alusta alkaen oli korottaa itsensä Jumalan valtaistuinta korkeammalle, siksi se hakee tunnustusta ja arvonantoa sanomalla olevansa juutalainen, sillä se tietää, että Jumalan kansa arvostaa Israelia ja Juutalaisia, Jumalan kansaa. Kerran sanottu, aina sanottu, tätä ei voi ohittaa vitsillä (Snl.26:18-19), sillä minulle Jumalan sana ei ole vitsi vaan totuus, näin Saatana on paljastanut itsensä. Jos Jumala ei olisi ennalta tietänyt että tälläiset ihmiset ovat Saatanan omia, niin näitä lauseita ei olisi Raamatussa tarvittu, mutta tämä sana paljastaa tällaiset valehtelijat ja heidän todellisen luonteensa. Toinen asia on jos joku on iloinen juutalaisista sukujuuristaan, se on aivan normaalia, heissä ei myöskään näy nämä merkit joista olemme puhuneet tässä ja väärät profeetat blogissani.

Yleensä kun joku henkivalta ihmisessä paljastuu, valehtelee se sisäisesti ihmiselle, ei se nyt niin vakavaa ole, ei siihen asiaan tarvi palata, mitä se nyt sitten, ei vanhoja muistella... mutta todellisuudessa henki tietää, että lähtö tulee jos ihminen tunnustaa syntinsä ja tekee parannuksen.

Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta. Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" (Efe 5:11-14)

Kun joku sanoo minulle olevansa juutalainen, varsinkin jos hän kävelee hengellisessä voimassa ja olen huomannut, ettei nyt taida olla ihan niin suuri mies kuin sanoo olevansa, käännyn Isäni puoleen ja kysyn pitääkö tämä paikkansa, sillä tiedän että Taivaallinen Isäni tietää kaiken! Suuri on Kristuksen armo, sillä kuten edellämainitusta Ilmestyskirjan paikasta huomaa, sana sanoo, että Herra antaa Saatanan synagoogasta niitä.... eli he tekevät parannuksen ja tulevat oikeasti uskoon. Jumala aina antaa aikaa parannuksen tekoon tiettyyn pisteeseen asti, jos on oikein niskuroiva saattaa Jumala nöyryyttää ihmisen, että näkisi oikean tilansa, sillä Jumala haluaa vetää sielut iankaikkiseen pelastukseen. Parannuksen tehdessään pimeys väistyy heidän elämästään ja kirkkauden kulissi on poissa ja totinen valo on tullut heidän sisimpäänsä. Ylistys Jumalalle ja Karitsalle joka elää aina ja iankaikkisesti!

Väärät profeetat paljastettuna 1

Väärät profeetat paljastettuna 3

Herran seurakunta nousee

lauantai 22. joulukuuta 2012

Väärät profeetat paljastettuna 3


Olemme käsitelleet väärän profeetan tapoja ja luonnetta Raamatun kautta, nyt vahvistamme vielä muutamia totuuksia Jumalan sanalla. Rakastan Raamattua, sillä se selittää kaiken ja vielä vahvistaa itsensä, tässä haluan näyttää sinulle valehtelijan sydämentilan.

Joka salavihaa pitää, sen huulilla on valhe, ja joka parjausta levittää, on tyhmä.
(Sananlaskut 10:18)

Sananlaskut kertoo meille selvästi, että joka valehetelee se vihaa, tässä käytetään vielä sanaa salavihaa ja tämä kuvaa loistavasti väärää profeettaa, sillä suullansa hän siunaa, mutta sydämessään kiroo. Rakkauden apostoli Johannes sanoo meille hyvin selkeästi, että;

Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
(1. Johanneksen kirje 2:9)

Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.
(1. Johanneksen kirje 2:11)

Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
(1.Johanneksen kirje 4:20)


Valehteleva ihminen on siis vielä pimeydessä, vaeltaa pimeydessä ilman suuntaa, sokeana. Väärä Profeetta on tälläinen sokea ilman suuntaa oleva pimeyden lähettiläs.

Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat." (Matt.15:13-14)

Sanomattakin on selvää, että joka eksytettynä vaeltaa pimeässä sokeana, vie koko joukkonsa turmioon. Rukoillaan siis että ihmisten, jotka kulkevat sokeana ja sidottuna,  silmät aukeavat ja he saavat taivaallisen näkökyvyn totuuden valaisemana, ennenkö he lankeavat kuoppaan, joka on aivan heidän edessään.

Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä. (Matteus 7:3-6)

Väärä Profeetta haluaa olla sielunhoitajasi, neuvonantajasi, hän on sinusta kovin kiinnostunut ja haluaa olla lähelläsi, hän haluaa auttaa sinua pääsemään eteenpäin uskonelämässäsi. Tämä ei kuitenkaan tule Jumalan sanan kautta, sillä hän ei ole kykenevä opettamaan Sanaa sinulle, mutta hengellinen voima hänellä on, niinkuin edeltävässä blogissa totesimme, tosin tämä on riivaajien voimaa. 

Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä. (Ilmestyskirja 16:13-14) 

Hän haluaa vapauttaa sinut, mutta todellisuudessa sitoo sinut. Hän lopulta tallaa sinun ilmestyksesi Jumalan sanasta ja nyt haluan sanoa sinulle, että uskon sinun saaneen Jumalalta ilmestyksen, mutta tämä väärä profeetta katkeruudessaan talloo sinut ja painaa alas. Se mitä olet sielunelämästäsi jakanut, hän tulee repimään sinut ja pettää luottamuksesi ja todellisen sielunhoitajan tai ystävän vaitiolovelvollisuuden, lipsauttelee asioita ikäänkuin vahingossa. He varastavat ilmestyksesi, haluaa tarkkaan kuulla Herran antamat unesi ja mielellään piirrettynä ja kirjoitettuna paperilla ja puhuvat niistä ominaan toisille. Väärä profeetta ei saa aikaan asioita muuten kuin manipulaatiolla ja valheilla. 

Nyt haluan rohkaista sinua, sillä koska Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan!?! Väärä profeetta taistelee lihan käsivarrella, mutta meidän kanssamme on HERRA, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa. Jeremian kirjan luku 23 puhuu paljon ”profeetoista” jotka ovat profeettoja omasta sydämestään, itse koroittaneet itsensä ja eivät ole Jumalan lähettämiä, saatika Jumalan mielen mukaisia.

Minä olen kuullut, mitä sanovat nuo profeetat, jotka ennustavat minun nimessäni valhetta sanoen: 'Minä olen nähnyt unta, olen nähnyt unta'. Kuinka kauan? Mitä on mielessä noilla profeetoilla, jotka ennustavat valhetta, ennustavat oman sydämensä petosta? Aikovatko he unillaan, joita he kertovat toinen toisellensa, saattaa minun kansani unhottamaan minun nimeni, niinkuin heidän isänsä ovat unhottaneet minun nimeni Baalin tähden? (25-27)

Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra. (30-32)

Mielestäni on hienoa, koska taistelu on henkivalloissa, että Herra sanoo itse käyvänsä näitä vääriä profeettoja vastaan. Tässä saamme nähdä Sananlupauksen siitä kuinka Herra on meidän puolustajamme, meidän tehtävämme on julistaa ja rukoilla. Tähän kohtaan on myös hyvä lukea Hesekiel 13:1-16, jonka Herra on jo puhunut viime talvena (2011) vääriä profeettoja vastaan. 

Raamatun sana antaa meille paljon hyviä neuvoja, joten jos epäilet ystäväsi tilaa, toimi sanan mukaan, sillä se on totuus. Myös jos ystävääsi syytetään jostakin, suosittelen, että otat itse henkilökohtaisesti asioista selvää ja uskot omaan mielipiteeseesi, et toisten, etkä ryhmäpaineen alaiseen. On silkkaa tyhmyyttä kääntää selkä jollekin toisten juorujen takia. Mielestäni myös on järkevää perustella hylkääminen Raamatulla mikäli niin aiot tehdä, muutoin uskon, että olet eksynyt sanasta, sillä Jumala vihaa hylkäämistä ja eroa. On siis tärkeää koetella ja ottaa selvää henkilökohtaisesti.

Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. 1Joh 4:1

Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet. Room 16:17-18

Jos joku on saanut sinut toimimaan Raamatun sanan vastaisesti, Raamattu kehoittaa hylkäämään juuri sellaisten seuran, ei niiden jotka rakentavat yhteyttä vapaudessa. Tälläiset puoskarit tekevät sinusta riippuvaisen itsestään, huomaat että sinä et kasva itsenäiseksi vaan riippuvaiseksi, jos et kerro asioitasi ja ne kuullaan jotakin jotakin muuta kautta sinua syytetään salailusta. Tälläiseen vehkeilyyn vedetään jopa muita mukaan ja valehdellaan ettei kukaan ole asiasta kertonut vaan että Pyhä Henki on ilmoittanut, vaikka juuri hetkeä aikaisemmin toinen olisi sen kertonut. Tämä on jo niin lähellä Pyhän Hengen pilkkaa, että suosittelen varovaisuutta. Olet myös itse langennut vääryyden viettelysten ansaan jos olet tälläisessä toiminnassa mukana. Tällöin suosittelen, että otat välittömästi etäisyyttä henkilöstä joka vetää sinut tälläiseen toimintaan.

Vääriin profeettoihin liittyen Johannes kehoittaa meitä koettelemaan henget ja nämä henget jotka näissä vaikuttavat eivät ole Jumalasta. Mistä ne sitten ovat, siitä aiheesta onkin seuraava blogi kirjoitukseni. Mutta nyt jatkamme vielä hetken matkaa eteenpäin

Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta. 1 Kor 4:19

Kyse on siis voimasta, missä voimassa ihmiset vaeltavat, minulle evankeliumi on Jumalan voima, Raamatun Sana on voima. Väärälle profeetalle valhe ja manipulaatio on voima, sillä valheilla hän saa syöstyä jotkut Jumalan omat sivuun, petos on voima, sillä sillä hän on saanut useat lankeamaan. Sitten on vielä hengellinen voima; vihan, kirouksen, pelon ja viettelyksen henki...

Mutta minä sanon sinulle, että ei ole sellaista voimaa eikä valtaa joka saisi Kristuksen polvilleen, se on joku muu joka polvistuu. Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa". (Roomalaiskirje 14:11) Kaikki vihollisen voimat ja vallat, kaikki niiden sitomat tulevat polvistumaan Jumalan edessä ja tunnustamaan, että Jeesus kristus on Herra. Ne tulevat päätymään polvilleen!

Väärät profeetat paljastettuna 1

Väärät profeetat paljastettuna 2

Iisebelin henkivalta ja saatanan synagooga



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Väärät profeetat paljastettuna 2


Edeltävässä blogissa (Väärät profeetat paljastettuna 1) käsittelimme Pietarin kirjeen kautta väärän profeetan luonnetta ja tunnistamista, toinen hyvä kirje on Juudaan kirje, joka käsittelee samaa aihetta, siellä puhutaan kuinka keskuuteemme on pujahtanut ihmisiä jotka seuraavat Bileamin oppia, Bileam kutsuttiin kiroamaan israelia, mutta koska Jumala ei suostunut kiroamaan omaansa, joka oli pyhyydessä, neuvoi Bileam houkuttelemaan Israelin kansan haureuteen/syntiin jolloin Jumalan suoja poistuisi kansan yltä. Ja näin kansa saataisiin lannistettua ja pois Jumalan tahdosta. Tätä nämä väärät profeetat yrittävät, viekkaudella houkutella sinut pois pyhyyden tieltä ja pois Jumalan siipien suojasta.  He saattavat sinut tilanteisiin joissa on suuri vaara tehdä syntiä, puhuen syntiä vastaan, mutta viemällä sinut sitä niin lähelle, että jos et ole totisesti kuollut synnille, et voi vastustaa sen houkutusta. Huomautan että syntiä on monenlaista ja uskon, että kyse on enemmänkin ns. näkymättömistä synneistä, koska he toimivat seurakunnan sisällä, vaikka kyllä he näkyviinkin viettelevät, perustellen, että hekin ovat tehneet niin ja pelastuneita ovat ja hengen voima vaikuttaa heissä.

Te vääntelette elävän Jumalan, Herran Sebaotin, teidän Jumalanne, sanoja. (Jer.23:36)

Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan". Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole. (Juuda 18-19)

Tämän kohdan sisältö on valtava, ja paljastaa meille suuren hengellisen totuuden. Selvää on, että valheilla saadaan aikaan hajaannusta niin että saadaan jopa kaverit karttaamaan sinua/toista. He syövät luottamuksen sinulta ja kääntävät valheillaan toiset sinua vastaan. Kipu on sanoinkuvaamaton, käytän tässä Psalmistin sanoja.

Sillä ei minua herjaa vihollinen - sen minä kestäisin - eikä minua vastaan ylvästele minun vihamieheni - hänen edestään minä voisin lymytä; vaan sinä, minun vertaiseni, sinä, minun ystäväni ja uskottuni, jonka kanssa me elimme suloisessa sovussa, yhdessä vaelsimme Jumalan huoneeseen juhlakansan kohinassa! (Ps.55:13-15)

Joka päivä he vääntelevät minun sanojani, kaikki heidän ajatuksensa tarkoittavat minulle pahaa. He ahdistavat, he väijyvät minua, he vakoilevat minun askeleitani, sillä he tavoittavat minun henkeäni. (Ps.56:6-7)

Minne sinä voit mennä, kun sinun ystäväsi on käännetty sinua vastaan, jonka kanssa olet käynyt seurakunnassa, olet vain sinä ja sinä. Kaikki valheen ja turhan panettelun tähden. Ystäväsi ovat alkaneet puhua sinusta pahaa; ”Ei siitä mitään tullut, paha on ottanut hänestä vallan. Luuli itsestään liikoja...”

Olen huomannut, että taistelussa Saatanan henkeä vastaan on aivan sama mitä sinä sanot, sillä sanasi aina käännetään sinua vastaan. Tekosi väännetään aina valheellisiksi. Se on hyvin manipuloiva henki, kuinka muuten kukaan kääntyisi ystäväänsä vastaan jos tämä ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa. Siksi käytän sanaa ylihengellinen, koska hengellisyyden varjolla saadaan ihminen toimimaan inhimillistä oikeudentajua ja jopa Raamatun sanaa vastaan.

Tuo mies käy käsiksi niihin, jotka hänen kanssaan rauhassa elävät, hän rikkoo liittonsa. Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessä; hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat. (Ps.55:21-22)

Kuinka kauan te yhtä miestä ahdistatte, hänet yhdessä surmataksenne, niinkuin hän olisi kaatuva seinä, niinkuin murrettu muuri? He vain pitävät neuvoa, miten syöstä hänet korkeudestaan. He rakastavat valhetta, he siunaavat suullansa ja kiroavat sydämessänsä. (Ps.62:3-4)

Totuus on se, että ne jotka on käännetty sinua vastaan, eivät säästy väärän profeetan kynsistä, sillä hän rikkoo liittonsa kaikkien kanssa, petollinen sydänjuuriaan myöten. Suurimmassa vaarassa ovat hengelliset johtajat. Tapa jolla tietäjähenki ja väärä profeetta toimii alussa on mielistely salakavalasti, korottaa ja kehuu sinua, ihmettelee kuinka muut eivät ole nähneet sinun valtavaa kutsua Jumalan valtakunnan työssä, ainostaan tavoitteena saada luottamuksesi ja sitten tuhota sinut, kieroa, eikö? Jossain vaiheessa kun on kyllästynyt sinuun hän alkaa sinun takanasi nostaa toista ja sinullekkin kehua, kuinka suuri kutsu tällä toisella on ja kuinka valtavia ilmestyksiä hän on saanut, toisaalta vähätellen kutsun merkitystä, ja hiljalleen alkaa painaa ja vähätellä sinua, tavoitteena iskeä sinut kuoliaaksi hengellisesti, yrittää saada sinut lankeamaan ylpeyteen, kateuteen, tälläisin näkymättömiin synteihin. Ulkopuolelle puhuu ”siunaten”, ”hyvää”; kaikkeni tein tuon veljen/sisaren hyväksi, mutta ei se kestänyt sitä mitä vaatii olla Jumalan käyttämä ja sydämessään julistaa sinulle tuomiota ja kirousta. Täysin ulkokultaista touhua, on tärkeää, että kaikki näyttää hyvälle ulospäin, ei väliä vaikka valehtelee.

Alussa lukemamme Juudaksen kirjeen toinen suuri hengellinen ilmoitus on että henkeä heillä ei ole, he ovat sielullisia. Edenin puutarhassa Saatana sai ihmisen lankeamaan syntiin ja ihmisen tuli kuolemalla kuolevan, ihminen kuoli tällöin hengellisesti ja Saatana sai vallan ihmisen sielusta, koska voitti ihmisen sielun tasolla, siksi puhummekin monesti sielunvihollisesta. Jumala on kuitenkin tarkoittanut meidän elävän hengellisesti elävää elämää Kristuksessa, siksi Jeesus sanoi, ettei kukaan voi tulla Jumalan luokse ellei synny uudesti ylhäältä. Uudesti syntymä Kristuksessa palauttaa meidät elämään hengellisesti elävää elämää, että Pyhä Henki hallitsee sielumme elämää ja ruumistamme. Tälläinen sielullinen vedetön lähde on taas avoin imemään kuivuudessaan Saatanan kätyreineen itseensä.

Matteuksen evankeliumissa sanotaan saastaisista hengistä seuraavaa: Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Englannin kielinen käännös sanoo, että se etsii kuivia paikkoja, 2 Piet 2:17 sanoo, että nämä ovat vedettömiä lähteitä, ts. kuivia. Sielullinen on kuiva, koska siellä ei elävän veden lähteet pulppua ja tällöin ovat altistuneet pahoille hengille, kuten tietäjä tms. hengille. Tälläinen tietäjähenki lukee myös sinun ajatuksiasi ja on mielenkiintoista kun olet havainnut tälläisen hengen ihmisessä, kuinka hän puhuu sinulle asioista joita et ole ääneen sanonut, ikäänkuin vastaten sinun ajatuksiisi, näin paljastaen itsensä.

Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. (Matteus 7:21-23)

Huomaamme siis että väärät profeetat kulkevat jonkinlaisessa voimassa, väärä profeetta tietää omaksuvansa voiman ja käyttää sitä. Raamattu ilmoittaa selvästi, että nämä ihmiset ”luulevat” olevansa Jumalan valtakunnan suurimpia ritareita ja herroja, koska ovat tehneet voimallisia tekoja ja ajaneet riivaajia ulos ja ennustaneetkin vielä. Mutta Jeesus vastaa ettei tunne heitä, koska nämä ovat laittomuuden tekijöitä. Eihän riivaajien ulosajaminen tai profetoiminen ole laittomuutta, ne ovat merkkejä jotka seuraavat niitä jotka uskovat. (Mark 16:17-18) Kyse ei olekkaan siitä mitä olemme tehneet Jumalan valtakunnan eteen vaan siitä, että noudatammeko me itse Jumalan Sanaa. Tästä löytyy vaikka kuinka paljon esimerkkejä Raamatusta, mutta laitan tähän nyt muutaman paikan joista voit aloittaa tutkimisen (Joh:14:21, 23-24; 1Joh2:3-6; Ilm 12:17, 14:12). 

Meidän kaikkien tulisi kasvaa Hengen hedelmissä, ja väärät profeetat lopulta paljastavat itsensä, koska heiltä puuttuu; rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal5:22) Kyse ei siis ole pelkästään mitä hedelmää meidän ympärillämme on vaan mitä hedelmää meissä on. Jos huomaat jossakin ihmisessä jotakin epäilyttävää, suosittelen kysymään ihmisiltä, jotka joskus ovat viettäneet aikaa tämän kanssa, todennäköisesti he tietävät jotakin mitä sinä et. Tyypillistä on, että Väärän Profeetan lähipiiri vaihtuu kovasti, koska ihmiset aina jossakin vaiheessa näkevät totuuden. Monesti taas ihmiset jotka juuri silloin ovat lähipiirissä, eivät ole vielä nähneet totuutta ja ihmisen todellista luonnetta.  Usein kun sudet raatelevat ne ovat laumassa, lammas on jäänyt yksin. Yleensä edeltävien seurakuntien johtajat ovat todennäköisesti kuulleet ja nähneet entisten jäsentensä todellisen hedelmän ja heiltä kannattaa kysyä ihan suoraan ja uskoa. Väärän profeetan lähipiiri on seurakunnan sisäinen lahko, jota tämä väärä profeetta ohjailee manipulaatiolla, ja todennäköisesti he toistavat väärän profeetan ajatuksia ja lauseita. He pitävät aina yhtä vaikka olisi toimittu väärin. He sopivat etukäteen ajatuksensa ja siksi ovat yksimielisiä, valehtelevat häikäilemättä ryhmäpaineen alla, vaikka yksilötasolla tuntisi piston sydämessään.

He ovat laittomuuden tekijöitä, koska ovat ylpeitä, katkeria, anteeksiantamattomia, vihaavat ja valehtelevat, eivät alistu auktoriteetin alle, ei Jumalan eikä seurakunnan, kuvittelevat olevansa suurempia ja sen yläpuolella. Mikäli he alistuvat, se on näennäistä, sillä se on vain oman edun tavoittelun välivaihe. 

Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. (Jaakob 3:14-15)

Voimme siis todeta, että Väärä Profeetta tosiaan kulkee voimassa, mutta se on Jaakobin kirjeen mukaan maallista - sielullista - riivaajien viisautta ja voimaa. Huomautan ystävät, taistelu käydään henkivalloissa ja se, että asiat tulevat näkyviin tässä ajassa ja maailmassa on aina vasta pienellä viiveellä. Seuraavassa blogissa (Väärät profeetat paljastettuna 3) menemme vielä hieman syvemmälle Raamatun Sanaan koskien väärää profeettaa ja tulemme näkemään sydämen todellisen tilan Raamatun valossa.

Iisebelin henkivalta ja saatanan synagooga

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Väärät Profeetat paljastettuna 1


Alkuun on hyvä lukea koko 2 Pietarin kirjeen 2 luku, jotta pääsemme vahvasti Raamatun Sanaan kiinni tässä asiayhteydessä. Tähän olen ottanut oleellisimmat paikat ja tummennuksella haluan osoittaa sinulle tärkeimmät kohdat asiaan liittyen.

Raamattu kertoo selvästi, että seurakuntaan ujuttautuu valheellisia opettajia ja vääriä profeettoja. Kun Jumala luo jotakin aitoa, Saatana yrittää matkia sitä ja saa aikaan vääristymiä, valheellista. Tälläisissä väärissä profeetoissa on valheen henki, tietäjä henki niinkuin apostolien teoissa 16:16 mainitaan. Tämä tietäjähenki osaa sanoa asioita jotka vaikuttavat profetaalisilta asioilta ja ovat totta, kuten tietää sinusta joitakin asioita joita ei tulisi tietää. Näin tämä henki yrittää saada sinut näkemään henkilön profeettana, mutta tämän lopullinen tarkoitus on johtaa sinut harhaan ja kietoa pauloihinsa, pois siitä mitä sinut on kutsuttu tekemään jumalan valtakunnassa, tätä asiaa valaisee Raamatussa myös Juudaan kirje ja tapahtumat 4 Moos 22-24, jossa puhutaan Bileamista.

Itse olen joutunut kohtaamaan tälläisiä ihmisiä Suomen seurakunnissa, heidän tunnistaminen ei ole helppoa, sillä he ovat kuin kuka tahansa, mutta nyt haluan antaa sinulle työkaluja väärien profeettojen tunnistamiseen. Aseet ja vastaukset löytyvät Raamatusta kuten mihin tahansa kysymykseen joka meillä on. Yleensä nämä eivät ole seurakuntien johdossa, mutta valitettavasti sinne ne pyrkivät, joko perustamalla oman pikku pesäkkeen tai valtaamalla jo olemassa olevan seurakunnan. He puhuvat seurakuntien johtajista ja muista tunnetuista Jumalan palvelijoista kuin parhaista kavereistaan ja näin hakevat luottamustasi. He kyllä julistavat Kristusta, mutta haluavat itse tulla koroitetuksi Kristuksen sijasta ja nauttivat ensimmäisistä sijoista. Jos nämä pääsevät seurakunnissa asemaan jossa saa palvella tai vanhimman rooliin, tulee heistä "vaarallisia" koska heille on osoitettu luottamusta jota he eivät ansaitse ja siksi seurakuntalaiset luottavat heihin ja he pystyvät paremmin kietomaan ihmisiä pauloihinsa tämän luottamuksen varjolla. He alkavat hiljalleen syödä luottamusta nykyisiin/muihin johtajiin puhumalla ns.hyvällä pahaa ja tuomaan epäluottamusta ja näin eristämään sinut muista omaan porukkaansa ja eliminoimaan tiellä olevat. Loppujen lopuksi he aiheuttavat valtavaa tuhoa seurakunnissa, jos heitä ei tunnisteta ja annetaan toimia siellä. Yleensä nämä ovat hieman erikoisia persoonia ja Narsistisen persoonallisuushäiriön oireet osuvat aika napakasti yksiin väärien profeettojen toimintatapojen kanssa.

Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku. (2Piet2:1-3)

He siis käyttävät ihmisiä hyväksi, varastavat seurakuntasi/läheisesi ja kehuvat omikseen,  sanovat asioita jotka eivät ole totta ja vääristävät totuuden. Kritiikkiä he eivät kestä, kuten eivät Jumalan sanan totuuttakaan, sillä Sana paljastaa heidät.  He ratsastavat sinulla tai teillä hyville sijoille. Ylpeys on kietonut heidät omassa mielessään niin suuriksi, että he tallovat toiset jalkoihinsa muista välittämättä ja sitten vielä sanovat, että: Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." (Luukas 14:11) He siis kääntävät Raamatun ja kaiken muunkin omaksi edukseen ja heistä ei ikinä löydy vikaa. Vääryydellä hankittu voitto ei ole Jumalan antama, vaan todellinen tuomio on vasta edessä, sen antaa Jumala.

Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla. Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät, ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja, vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä. (8-11)

saaden vääryyden palkan; he pitävät nautintonaan elää päivänsä hekumassa; he ovat tahra-ja häpeäpilkkuja; he herkuttelevat petoksissaan, kemuillessaan teidän kanssanne; heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia. He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa, (13-15)

He nauttivat pettäessään ihmisiä ja mässäilevät sanoillaan, tietenkin vain omassa sisäpiirissään, tämä ei näy ulos. Suurin vaara on nuorilla uskovilla ei siis nuorilla ihmisillä vaan niillä joihin Jumalan sana ei ole vielä tullut lihaksi, jotka eivät tunne Jumalan Sanaa ja voimaa, oli ollut uskossa vuoden tai viisikymmentä vuotta, myös henkien erottamisen armolahja auttaa kummasti. Ajan käsite pettää meidät monesti, vuodet voi viettää monella eri tapaa, hengaillessa tai Jumalan Sanaa tutkiessa Raamattukouluissa tms. Raamattu sanoo että joka tekee kutsumisensa ja valitsemisensa lujaksi ei koskaan lankea. (2 Piet.1:10) Jumalan Sanan tunteminen ja sen mukaan eläminen on siis avaintekijä voitokkaaseen elämään. Jatketaan..

Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu. Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on. Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa". (17-22)

Juudaksen kirje puhuu saman tyylisesti ja myös käyttää sanaa pöyhkeä. Tämä sana kuvaa hyvin väärää profeettaa, tällä on liioiteltu voiman, suuruuden ja tärkeyden tunne ts. ylimielinen ja itse käyttäisin vielä sanaa ylihengellinen. Nämä ylimieliset väärät profeetat löytävät demonin jokaisesta ja siksi haluavat ”vapauttamisen” kautta alistaa sinut. Tietäjähenki tietää sinun vanhat kuolleet heikkoutesi ja he jututtavat sinua saadakseen tietää haavasi ja näin saattaa olla, että vanhat demonit palaavat ja sinut on saatu uudelleen sidottua, vaikka sinulle luvattiin vapautta.

Ole siis Kristuksen voittama, äläkä anna kenenkään alistaa sinua! Seuraavassa kirjoituksessa jatkan aiheesta ja pääsemme paremmin näkemään ja tunnistamaan väärän profeetan, sekä estämään tämän aiheuttamasta tuhoa ympäristössämme.


Väärät profeetat paljastettuna 2

Väärät profeetat paljastettuna 3

Iisebelin henkivalta ja saatanan synagooga





torstai 6. joulukuuta 2012

Sana Suomelle





Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa!

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
pääs seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
sa että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sa sorron alle,
on aamus alkanut, synnyinmaa!



Kuuntelin aamulla Itsenäisyyspäivämme kunniaksi Finlandia-hymniä ja mieleeni nousi voimallisesti Raamatusta Jesajan kirjasta luku 60.

Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. (Jesaja 60:1-2)

Sanojen yhdenmukaisuus on huomattava ja uskon, että maamme elää aamun aikaa, tähän sopii myös Missiomaailman uuden vuoden juhlan nimi "Kirkkauden aika". Olemme eläneet jo useamman vuoden synkeyden aikaa. Suomen talous on mennyt enemmän ja enemmän kuralle ja luottovastuut lisääntyneet, Suomen nuoriso voi pahoin ja keski-ikäisetkin ovat eksyneet arvoista jonka perustalle maamme on perustettu. Kirkkossa ei enää julisteta vapautusta synnin orjuudesta vaan se on maallistunut, monet seurakunnat julistavat vain korvasyyhyyn. Aivan kuten Israelin kansa eksyi Herrastaan, niin on käynyt myös meidän kansallemme. Jäännös Herralla kuitenkin on, jonka on tullut aika nousta ja huutaa:

Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'. Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni. (Jeremia 31:6-9)

On aika purkaa leiri, tehdä parannus, ja lähteä liikkeelle, huutaa hyvästit sorrolle ja orjuudelle, lähteä Herramme ja Jumalamme tykö. On aika huutaa; Herra auta kansaasi, käännä kohtalomme, sillä jälleen olemme maana ja kansana inhimillisen mahdottomuuden edessä, jota ei ihmisviisaudella ja ymmärryksellä voiteta. Herra tule ja pelasta kansasi, sillä sinä yksin olet voittanut kuoleman ja kaikki pimeyden vallat, vain sinä yksin voit pelastaa meidät.

Suomi, julistan sinulle Finlandia hymnin ja Jesajan sanoin, nouse, nosta pääsi, sillä sinun aamusi on alkanut, pimeys on jo karkoitettu pois, Jumalan taivas soittaa jo voittolaulua ja sinun päiväsi tulee. Valmistaudu Herrasi tuloon, kirkkauden aikaan ja Hänen kunniansa tulee sinun yllesi, valmistaudu Suomi.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Vene täynnä vettä.

Jeesus sanoi: Lähtekäämme yli toiselle rannalle.

Ja nousi kova myrskytuuli, ja aallot syöksyivät venheeseen, niin että venhe jo täyttyi. Ja itse hän oli peräkeulassa ja nukkui nojaten päänaluseen. Ja he herättivät hänet ja sanoivat hänelle: "Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?" (Mark.4:35-41)

Onko Jeesus näyttänyt sinulle suunnan minne mennä ja olet kuuliaisena lähtenyt sinne. Kuitenkin vähän matkaa kuljettuasi olet huomannut suuren vastustuksen, myrskytuulen, inhimillisesti mahdottoman asian tai tilanteen voitettavaksi. Olet tehnyt kaikkesi ja väsyttänyt itsesi taistellessa tuulta ja aaltoja vastaan mennessäsi sitä kohti jonne Jeesus sinut lähetti. Olet tehnyt kaiken oikein ja tuntuu että hommasta ei tule mitään, sillä olet huomannut että veneesikin rupee olemaan jo täynnä vettä ja suuntaa on enää mahdoton hallita ja se tuskin enää liikkuu, veneesi on uppoamispisteessä. Mitään ei ole enää tehtävissä, kuin kysyä Jeesukselta; Oletko kanssani? Välitätkö ollenkaan? Ymmärsin, että lähetit minut tänne, mitä minä täällä teen, hukun? Tätäkö varten tänne tulin?

Itse olen monesti joutunut kysymään nämä kysymykset ja aina olen saanut vastauksen; jatka eteenpäin, olen kanssasi. Olen huomannut olevani ihmisenä hyvin heikko ja uskoni vaihtelevan kovasti, ei siis uskoni Jeesukseen, vaan siihen olenko kuullut oikein ja toiminut oikein. Herran kanssa vaeltamisen ydin on että pidämme hänen sanansa, tällöin olemme Hänen rakkaudessaan (Joh. 15:9-10), elämä Sanan mukaisesti rakkaudesta käsin, ei käskyistä. Vertaa vaikka isän ja pojan suhdetta, isä antaa pojalleen käskyjä ja ohjeita joita pojan tulisi noudattaa, tätä suojellakseen ja kasvattaakseen, ei kyykyttääkseen. Jos poika rakastaa ja luottaa isään hän noudattaa isän ohjeita, koska luottaa isään ja tietää isän ajattelevan hänen parastaan, vaikka itse ei ymmärtäisi miksi tulee niin toimia ja houkutus olisi kova tehdä toisin.

Myrsky elämässäsi yrittää estää sinua menemästä päämäärääsi, saada sinut kaatumaan, lannistumaan ja jopa hukkumaan, mutta Jeesus tuli ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesus ei ole hylännyt eikä jättänyt sinua, Hän on sinussa, sinun veneessäsi, olet Hänen Hengen temppeli! Katsos Myrsky on noussut sinua vastaan inhimillisellä tasolla, että et jaksaisi hengellisellä tasolla. Pelästyisit ja pakenisit, mutta sanon sinulle; Sinulle ei ole annettu pelkuruuden henkeä vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen. Ole siis luja ja rohkea, pysy siinä sanassa jonka olet oppinut Raamatusta, sillä voitetaan kaikki vihollisen juonet ja vastaväitteet, kuten Jeesus teki erämaassa.

Tulee aika ja on tullut jo, että on aika herättää Kristus sinussa, sillä tämä on henkilökohtainen vaellus ja taistelu, sanoa Saatanalle täynnä hengen voimaa ja totuutta; VAIKENE, OLE HILJAA!!! Ja huomaat myrskyn tyyntyvän ja pääset perille, sinne minne olit menossa. Aivan kuten Jeesus palatessaan Saatanan kiusauksista tuli täynnä Hengen voimaa,  sairaat alkoivat parantua ja riivatut vapautua. Huomaa Pyhä Henki johdatti Jeesuksen erämaahan jossa Saatana koetteli ja kiusasi Jeesusta. Älä siis ihmettele sitä myrskyä jossa olet vaan taistele hyvä taistelu ja pysy sanassa niin voitat vihollisen ja saat astua vaeltamaan hengen voimassa, sillä Pyhä Henki on annettu niille jotka Häntä tottelevat (APT 5:32). Valloitat näin sen luvatun maan jota kohti olet joskus lähtenyt vaeltamaan, jonne Jeesus sinut lähetti.