sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Toinen kuolema


Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm.20:11-15)

Monesti ihmettelin, miksi Raamattu puhuu toisesta kuolemasta ilmestyskirjassa, kun siellä ei ole mainintaa ensimmäisestä. Mutta kerran sain ymmärryksen asiaan Raamattua lukiessani. Raamattu on valtava kokonaisuus ja sen syvempi ymmärtäminen vaatii suurta armoa ja ilmestystä. Ensimmäinen kuolema tapahtui Raamatun alkulehdillä; Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Ja me tiedämme ihmisen syöneen tuosta puusta ja kuolleen hengellisesti. Tämä oli ensimmäinen kuolema, ja Kristuksen kautta olemme armosta syntyneet uudesti ylhäältä, niinkuin Raamattu sanoo. Osaa meistä kuitenkin odottaa toinen kuolema ja jotkut kuolevat uudelleen jo tässä ajassa, joutuessaan eksytyksen kavaliin juoniin. Nyt puhumme koko ajan hengellisestä elämästä ja kuolemasta, se että synnymme ja kuolemme lihassa on toinen asia.

He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä 
(Juudas 1:12)

Toinen kuolema on siis ikuinen kadotus ja ainoa joka voi kadotustuomiolta pelastaa on, että nimi on Elämän kirjaan kirjoitettu, toisin sanoen Pelastus Kristuksessa Jeesuksessa. Kaikki tuomitaan tekojensa mukaan, jopa ne jotka on kirjoitettu elämän kirjaan (Ilm.20:12). Olit uskossa tai et, mutta jos olet Kristuksessa, niin sinulla ei ole kadotustuomiota, kuten Room 8 asian ilmaisee. Kirje Smyrnaan (Ilm.2:8-11) paljastaa, kuinka voimme säästyä toisen kuoleman aiheuttamalta vahingolta. Tässä yhteydessä puhutaan Saatanan synagoogasta, kuinka se heittää vankeuteen, koetukseen ja ahdinkoon, sitten sanotaan, että joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita. Jos siis Saatanan synagooga ahdistaa sinua, pysy lujana kuolemaan saakka, niin saat sanan mukaan elämän kruunun ja toinen kuolema ei vahingoita sinua. Raamattu puhuu myös ensimmäisestä ylösnousemuksesta, ja se liittyy voimallisesti toiseen kuolemaan, itseasiassa juuri ennen opetusta toisesta kuolemasta.

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm.20:4-6)

On siis tulossa tuhatvuotinen valtakunta ja ne keillä on osallisuus siihen, ei ole osallisuutta toiseen kuolemaan, eikä se pysty heihin. Raamattu ilmoittaa selvästi kuka vältyy toiselta kuolemalta ja hallitsee tuhatvuotisessa valtakunnassa Kristuksen kanssa, listaan ne vielä tähän:

Teloitettu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden
Ei ole kumartanut petoa, eikä sen kuvaa
Ei ole ottanut pedon merkkiä otsaansa, eikä käteensä

Jos siis mielit tuhatvuotiseen valtakuntaan, kriteerit ovat aika kovat ja sinne ei pehmokristillisyydellä päästä, vaan kuoleman, koetuksen ja ahdingon tie odottaa.  Vältyt myös viimeiseltä tuomiolta, sillä jos olet jo ylösnousemuksessa, niin kuinka sinut sieltä voitaisiin enää tuomita. Se jos ei ole osallisena tuhatvuotisessa valtakunnassa ei tarkoita että olisi kadotettu, vaan joutuu venaileen sen tuhat vuotta jossakin ja odottaa viimeistä tuomiota, jonka yhteydessä on toinen ylösnousemus, Raamattu ei mainitse toisesta ylösnousemuksesta, mutta puhuu kahdesta eloon virkoamisesta, ennen ja jälkeen tuhatvuotisen valtakunnan. (he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Ilm.20:4-5) Myöhemmässä vaiheessa kuitenkin puhutaan Elämän Kirjan avaamisesta muiden kirjojen yhteydessä, joten myös toinen ylösnousemus on uskoville ja tässä katsotaan kestääkö sinun tekosi päivänvaloa, seuraava Raamatunpaikka selittää mitä tulee tapahtumaan:

Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. (1.Kor 13:11-15)

Tässä kuvataan mitä tapahtuu Viimeisellä Tuomiolla, pelastus armosta on pelastus armosta, se ei muutu mihinkään vaikka sinun Jumalanpalveluksesi eivät kestäisi Jumalan Sanan tuomiota, jos olet toiminut vilpittömästi ja pyrkinyt rakentumaan Kristuksessa Jeesuksessa uskosi mukaan. Toisenlainen sana on siten toisenlaisille toimijoille:

Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm.21:8)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti