perjantai 25. tammikuuta 2013

Rakkauden laki


Haluan aloittaa sanomalla että Rakkautta ei saa täyttämällä lakia, mutta rakkaus täyttää Jumalan lain ja käskyt. 

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. (Room.13:8-10)

Uusi elämä Kristuksessa on siis lain täyttymys elämässäsi Jumalan armosta, sillä mikä ihmiselle on mahdotonta on Jumalalle mahdollista, sanoo Raamattu. Kukaan ei voi tulla Jumalan luokse ilman Kristusta, siis lain, muun touhuilun tai muun ”jumalan” kautta. Ennenkö menen syvemmälle tähän arkaan mutta niin tärkeään aiheeseen haluan ottaa Profeetta Malakian kirjasta viimeisen luvun, joka kertoo lopun ajoista ja tapahtumista kun Kristus palaa takaisin.

Malakia 4
Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot. Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.     

Tässä en halua sanoa sinulle, että sinun tulisi elää laista, sillä Raamattu sanoo, että  joka perustautuu lain tekoihin on kirouksen alainen (Gal 3:10). Uskosta meidän tulisi elää Kristuksessa, mutta haluan näyttää sinulle lain täyttymyksen Kristuksessa ja sen merkityksen. Profeetta Malakia muistuttaa Mooseksen laista ja Elian paluusta ennen Kristuksen tuloa maan päälle. Kristushan on jo tullut, kuten Eliakin, mutta tulevat uudelleen ja tässä yhteydessä Malakia puhuu Kristuksen ja Elian toisesta tulemuksesta, sillä, kun Kristus tuli ensimmäisen kerran Hän tuli tuomaan armon ja julistamaan Herran otollista vuotta. Siksi demonit ja henkivallat sanoivat Kristukselle, et kai tullut ennen aikojasi meitä piinaamaan (Matteus 8:29). Kukaan ei tiedä tarkkaa Kristuksen paluun aikaa ja päivää paitsi Isä, mutta mekin voimme lukea ajan merkkejä ja Raamatun ilmoitusta ja voimme siitä päätellä kuinka lähellä  Kristuksen paluuta olemme. Myös henkivallat osaavat lukea ajan merkkejä sillä Sanaa on julistettu maan päällä jo pari tuhatta vuotta ja henkivallat ovat kuulleet julistuksemme Sanasta. Tässä Malakia siis muistuttaa meitä Mooseksen laista, mitä se tarkoittaa meille uudesti syntyneille uskoville?

Room 8:1-8
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.

Heprealaiskirje 7:12 ilmoittaa, että kun tulee pappeuden muutos, tapahtuu välttämättä lain muutos ja tästä tässä puhutaan, mikä osa laista on muuttunut, tämä meidän tulisi ymmärtää. Kymmenen käskyä sisältyy Täydelliseen Rakkauden lakiin ja siihen yhteen ainoaan käskyyn jonka Jeesus meille antoi Rakasta Jumalaa ja toinen tämän vertainen on että rakastat lähimmäistäsi. Ei tarvitse enää ympärileikkauttaa itseään, eikä uhrata sonneja ja kyyhkysiä, sillä Kristus on kertakaikkinen uhraus kaikkien syntiemme edestä. Valehtelusta, kateudesta, haureudesta yms. Raamattu sanoo selkeän sanoman uudestisyntyneelle seurakunnalleenkin, joka sisältyy näihin käskyihin, Jeesus vielä tarkensi että joka katsookin himoiten on tehnyt synnin, siksi mielen uudistuminen Kristuksen kaltaisuuteen on niin oleellinen osa Kristillistä kasvuamme. Paavalin kirjeitä kun luet huomaat ensin hänen kokeneen olevansa Apostoleista vähäisin, mutta kauemmin Kristuksen kanssa vaeltaessaan hän totesi itsestään olevansa syntisistä suurin. Uskon tämän johtuneen Paavalissa tapahtuneen mielen uudistuksen kautta Kristuksen kanssa vietetyn ajan johdosta. Hänen perspektiivinsä muuttui lihallisesta hengelliseksi.

Galatalaiskirjeessä puhutaan paljon laista ja uskosta ja lopuksi toteaa: Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain. 

Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo seuraavaa: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.  

Minun maailmassani taivas ja maa ovat vielä olemassa, joten uskon myös lain olevan vielä  olemassa. Kysymys on miten ymmärrämme asian ja uskon, että suhteemme lakiin on muuttunut. Tiedämme, että lain kautta ei tule vanhurskautus (=syyttömäksi julistaminen), eikä pelastus, nämä tapahtuvat vain Kristuksen kautta. Meidän ei tule elää laista vaan uskosta. Onko siis lailla enää mitään merkitystä, varmasti on, ei muuten Raamatussa puhuttaisi asiasta niin paljon ja voimallisesti. Myöhemmin kirjoitan Mielen uudistumisesta ja uskon tällä olevan suuri merkitys Kristillisessä elämässämme. 

Rakkauden apostoli Johannes vertaa yhtenään Rakkautta ja käskyjä toisiinsa, varsinkin evankeliumin 14sta luvusta eteenpäin ja myöhemmissä kirjeissään, ja nämä ovat siis Jeesuksen sanoja. Otan tähän muutaman paikan joista voimme rakentua.

Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." (Joh14:21)

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. (23-24)

Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. (Joh 15:7)

Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. (9-10)

Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat (1Joh5:2)

Se siis että pitää Jeesuksen sanat kertoo rakkaudesta Häntä kohtaan ja pysymisestä hänessä. Nyt Täytyy muistaa, että Rakkautta ei saa lain kautta, vaan Kristuksen armon ja tämän saama mielen uudistuminen Jumalan sanan kautta. Niinkuin Raamattu sanoo, että meidän tulisi vihata syntiä ja harrastaa vanhurskautta, kasvaa Sanan eli Kristuksen tuntemisessa ja tämä saa meissä aikaan Kristuksen sanoissa pysymistä, sillä ymmärrämme synnin seuraukset ja sitä seuraavan tuomion. Tämä ei ole pelkoa vaan Kristuksen armon suurempaa ymmärtämistä, sillä tietää mistä mahdottomuudesta Jeesus on meidät pelastanut, eikä halua menettää sitä suurta armoa jonka on saanut kohdata, kunnioitusta Jumalaa kohtaan ja hänen rakastamistaan. Jos ihminen lankeaa, se ei tarkoita että Hän on ikuisesti kadotettu, sillä Raamattu sanoo, että vanhurskas lankeaa monesti, mutta nousee jälleen. Jumalan armo riittää meille jos me uskoontultuamme lankeamme syntiin, Jeesus vastasi tähän aina; tee parannus, äläkä enää syntiä tee, ettei sinun huonommin kävisi. Tärkeää on oppia vihaamaan syntiä, sillä se tie on lavea ja johtaa kadotukseen. Jos lankeat joka viikko, se ei ole lankeamista vaan vaeltamista ja sinulla on voitontaistelu vielä käymättä. Jumala ei antanut sinulle heikkouden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen! Ole siis luja ja rohkea ja taistele tiesi voitoon, kuten Kristus teki täyttäessään Isän tahdon kohdallaan.

Loppuun haluan vielä antaa sinulle muutaman paikan Ilmestyskirjasta, joka kertoo lopunajoista ja tulevasta sodasta 

Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. 
(Johanneksen ilmestys 12:17)

Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. (Johanneksen ilmestys 14:12)

Tällä sanomalla en halua viedä sinua lain alle, vaan ymmärtämään suuremmin Kristuksen armon ja rakkauden sinua kohtaan, ymmärtämään, että synti ja laittomuus johtaa kuolemaan. Tiedän että kaikki tämä on inhimillisesti totisesti mahdotonta, mutta tiedän, että Jumalalle se on mahdollista, sillä Hän antoi sinun syntisi anteeksi Golgatan keskimmäisellä ristillä ja ylösnoustuaan lähetti Isän lupaaman Pyhän Hengen sinulle neuvonantajaksi, kirkastamaan Kristusta, voimaksi, rakkauden lähteeksi. Jeesus on tie, totuus ja elämä, meidät on kutsuttu kulkemaan tuota tietä joka johtaa taistelun ja erämaan kautta voittoon, luvattuun maahan. Älä anna sijaa synnille elämässäsi vaan nouse Kristuksen totiseksi opetuslapseksi, noudattamaan kaikkea mitä Hän on opettanut, niinkuin Raamattu sanoo. Älä mukaudu tämän maailman ajan mukaan, sillä se johtaa sinut kuolemaan, opi tuntemaan Jumalasi ja Herrasi, lähesty Häntä niin Hän lähestyy sinua.

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. (Room.13:8-10)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Puutarha





                                          Misty Edwards - Garden


Voimme lukea Raamatun alkulehdiltä, kuinka Aatami ja Eeva ajettiin pois puutarhasta. Mikä tämä puutarha/paratiisi oli? Minä koen sen olevan ihmisen mieli, sillä he ajatuksissaan rikkoivat Jumalan Sanaa vastaan ja sitten käytännössä toteuttivat ajatuksensa. He kuolivat hengellisesti ja sitten heidät ajettiin ulos puutarhasta. Ensin heillä oli hengen mieli, mutta vihollisen viettelyn ja Jumalan sanan kyseenalaistamisen tähden he alistuivat lihallisen mielen valtaan, tekivät synnin, ja kuolivat hengellisesti. Puutarha varmasti oli fyysinen paikka, sillä Raamattu puhuu siitä niin selkeällä kielellä, mutta nyt katselemme asiaa tästä hengellisestä näkökulmasta, Raamattu sanoo:

Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luukas 17:20-21)

Jumalan valtakunta tulee siis sisäisesti meihin, mutta millä tavalla? Raamattu puhuu kuinka Pyhä Henki tulee meihin, kuinka Jeesus ja Isä tulee meihin asumaan. Mitä tämä tarkoittaa? Raamattu sanoo, ettei kukaan voi tulla Jumalan luokse ellei synny uudesti ylhäältä. Tämä ei ole fyysinen syntymä vaan hengellinen, mutta ihminen oli kuollut pois tuosta Jumalan kuvasta, siksi ihmisen tarvitsee syntyä uudestaan hengelliseksi ihmiseksi. Raamatun yksi väkevistä opetuksista on opetus hengen mielestä, johon tässä luon pohjaa.

Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. 
(Room 8:2-8)

Roomalaiskirje selvästi kertoo kahdenlaisesta mielestä, joka ihmisellä voi olla; lihan mieli ja hengen mieli, Jumala oli luonut ihmisen kuvakseen puutarhaan, tuo hengen mieli oli jumalan kuva, jumalan mieli. Ihmisen langettua pois Jumalan tahdosta puutarhassa, ihminen joutui lihallisen mielensä valtaan ja näin pois Jumalan lain suojasta, rikolliseksi. Ristillä Jeesus armahti meitä ja teki lain kautta pelastumisen mitättömäksi, sillä ihmisen mieli oli tullut heikoksi ja siksi ihmisen pelastuminen lain kautta oli tullut mahdottomaksi.

Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. (Efe 2:14-16)

Efesolaiskirjeessä puhutaan pakanoista ja Juutalaisista ja kuinka Jumala teki heidät yhdeksi uudeksi mieheksi. Kuitenkin huomaan tässä sisällä olevan väkevän totuuden Jumalan purkaessa vihollisuuden. Aikaisemmin aina yhdistin tässä että tuo laki oli se vihollinen, mutta Roomalaiskirjettä lukiessani sain ilmestyksen tästä paikasta ja ymmärsin tuon vihollisuuden olleen lihan mieli, niinkuin Room 8:7 sanoo. Jumala ei koskaan antanut lakia ihmiselle viholliseksi, vaan puolustajaksi, mutta ihmisen mielen heikkouden vuoksi se ei toiminut ihmiselle pelastukseksi, vaan tarvittiin pelastaja, Jeesus, joka toi armon ihmiselle joka oli kuollut rikkomuksiensa tähden. Jumala ei kuitenkaan tahdo, että ihminen jatkaa tuon rikkurin elämää, vaan puhdasta ja pyhää elämää. Laki ei kadonnut minnekään, mutta armo vapautti ihmisen kadotustuomiosta. Siksi meidän tulee oppia elämään armosta Krtistuksessa Jeesuksessa, tehdä parannus pahoista teoistamme ja muuttua mielen hengeltä, sillä hengen mieli on elämä, mutta lihan mieli on kuolema. Lihan mieli ei Roomalaiskirjeen mukaan alistu Jumalan lain alle, mutta Hengen mieli alistuu, siksi laki ei ole kadonnut, vaan tullut täytettäväksi rakkaudesta käsin. Kirjoitan myöhemmin blogin mielen uudistumisesta, sillä tähän yhteyteen se on liian suuri asia käsiteltäväksi.

Blogissa Iisebelin henki ja Saatanan Synagooga käsittelimme aihetta 1.Kuningasten kirjan 21 luvun kautta, niin teemme nytkin, sillä siinä on väkevä sanoma Naabotin puutarhasta, kuinka sielunvihollinen haluaa tuon kauniin puutarhan käyttöönsä. Se oli kaunis, Naabot oli hurskas mies eikä halunnut antaa tai myydä perintöosaansa. Mekin olemme perillisiä Kristuksessa ja vihollinen haluaa sinun perintöosasi tuosta puutarhasta, joka on sinun mielesi, hän haluaa tehdä tuosta viinitarhasta vihannestarhan. Toisin sanoen, paholainen ei halua, että Jumalan hengen viisaus tulee sinun kauttasi maailmaan, vaan haluaa tehdä sinusta hengellisesti vihanneksen. Siksi tämä on mielen taistelua, hengen mieli vastaan lihan mieli, kumman alle sinä alistut? Vihollinen siis haluaa saastuttaa sinun mielesi pois vilpittömyydestä Kristusta kohtaan, mutta meidän tehtävämme on varjella sitä ja parhaiten se onnistuu oppimalla tuntemaan Kristus sellaisena kuin Hän on, oppia tuntemaan Jumalan sana ja elää sen mukaan, vaalia pyhien yhteyttä, sillä keskinäisestä rakkaudesta meidät tunnetaan Hänen omiksi. Sillä vihollisen juonet eivät ole meille vieraat, puutarhassa aikojen alussa sielunvihollinen vietteli ihmisen ajatusmaailmassa tekemään vastoin Jumalan tahtoa, vääristämällä ja kyseenalaistamalla Jumalan sanaa. Niin se tekee vielä tänäkin päivänä.

Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. (Room 8:13)

Roomalaiskirje ilmoittaa lihan mukaan elävien kuolevan, mutta hengen mielen mukaan elävien saavan elää. Tähän liittyy vahvasti prosessi mielen uudistumisesta, lihan tekojen kuolettamisesta, tämä ei tapahdu hetkessä vaan on prosessi ja muistutan, että se kaikki tapahtuu Jeesuksen Kristuksen armon alaisuudessa. Tässä yhteydessä näen mieleni olevan luvattu maa / paratiisi / puutarha, jota lähden valloittamaan Hengen ja Sanan voimalla. Kaikki me jo tiedämme, että vaikka kuinka yritämme muuttua tai muuttaa itseämme, huomaamme sen olevan silkka mahdottomuus, siksi tarvitsemmekin Kristuksen voiman tähän prosessiin. Luvattuun maahan ei vain kävelty, siellä nähtiin olevan valtavan ihania hedelmiä ja muutenkin olevan kaunis maa, mutta sitä hallitsivat jättiläiset ja vahva kansa. Joosua ja Kaaleb näki nuo vain suupalana ja olivat valmiit taistoon maan valloittamiseksi, mutta muut peljästyivät ja jänistivät. Kuinka sinä näet? Onko vastassasi jättiläisiä ja valtavia esteitä? Mitä ajattelit tehdä? Suosittelen Joosuan  mielen mukaista hengen täyteyttä, periksiantamattomuutta ja taistelutahtoa.

Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?" (Ilm.13:4)

Ilmestyskirja kertoo pedosta ja lopunajoista, tässä jakeessa on meille suuri salaisuus sanojemme merkityksessä: Kumarsivat petoa sanoen, Ylistivät petoa sanoen sanoo englannin kielinen Amplified käännös (AMP). Kumarratko sinä petoa joka on vastassasi sanoen, että se on liian suuri voitettavaksi, se on osa minua, en voi sille mitään? Vai käytkö Daavidin tavoin sitä vastaan?

Mutta Daavid sanoi filistealaiselle: "Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänä päivänä taivaan linnuille ja metsän pedoille; ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala. Ja koko tämä suuri joukko tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran, ja hän antaa teidät meidän käsiimme." (1.Sam.17:45-47)

Ole siis luja ja rohkea Herra on Sanansa mukaisesti kanssasi, Hän ei sinua jätä eikä hylkää, vaan on kutsunut sinut kulkemaan riemuvoitossa Hänen kanssaan. Hän on kutsunut sinut voittamaan itsesi ja vihollisesi ja elämään yltäkylläistä elämää puutarhassaan / paratiisissa Kristuksessa Jeesuksessa.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Nyt se puhkeaa taimelle


Jaanpa teille kaikille mitä Herra joku aika sitten puhui konkreettisella tavalla.

Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan. 
Jesaja 43:18-19



Tämä minun lähes kuollut Jukka-palmuni oli versonut uuden taimen, huomatessani sen se oli lähes yhtä korkea, ei vain niin tuuhea kuin nyt. Herra puhui minulle tämän Jesajan Raamatunpaikan ja uutta tainta katsellessani naurahtaen totesin, että kyllä huomaan! Nyt kun katselen tätä palmua näen, että tuo vanha kuolee hiljalleen pois, sitä ei saa kuitenkaan leikata ennenkuin se on kokonaan kuollut. Odotan ja katselen kun uusi taimi kasvaa ja vanha näivettyy pois, koska saan leikata tuon vanhan pois? Sitä odotan, sitten uusi taimikin saa enemmän vettä ravinnokseen kun vanha ei ole siitä osuuttaan viemässä. Odotan, että saan leikata vanhan kuolleen pois ja antaa Herran luomalle uudelle taimelle täyden panokseni ja mahdollisuuden kasvuun, että vanha ei enää ole imemässä voimia, eikä ravintoa, vaan uusi taimi saa sen kaiken!  Ei enää kauan tarvitse odottaa, vaikka tuntuisikin siltä, että jokainen hetki ja päivä on jo liikaa, ei enää kauan ja saat täydessä vapaudessa ja riemussa iloita uudesta kasvusta. Ole rohkaistu sisareni ja veljeni, Herra on kanssasi ja pian jo uusi puhkeaa todelliseen kasvuun vanhan kuoltua pois tieltä. Vielä vanha on tiellä, mutta pian sitä ei enää ole.




lauantai 12. tammikuuta 2013

Herran seurakunta nousee!


Tyatiran seurakunta suvaitsee Iisebeliä, niin sinne tulee ”sissällissota!” ja Herra lähettää sinne Sanansa tuota henkivaltaa vastaan ja paljastamaan sen. Herra totisesti on puolustajamme. Mutta miksi Filadelfian seurakunta voittaa Saatanan Synagoogan ja Herra antaa sinne ihmisiä pelastukseen. Filadelfia tarkoittaa veljesrakkautta, Raamattu myös sanoo, että ei ole suurempaa rakkautta kuin se, että antaa henkensä ystävänsä edestä. (Joh15:13) Uskon että seurakunta, joka elää ensi- ja veljesrakkaudessa on lopunaikojen voittava seurakunta. Haluan myös huomauttaa, että veljesrakkaus on niin suuri asia ihmisen pyhityselämän kannalta, että Filadelfian seurakunta on ainoa, jota Herra ei nuhtele ja toisaalta ensirakkauden menettänyttä Efesoa uhkaa viraltalaitaminen. Raamattu ei kuitenkaan sano, että tuo Saatanan synagooga tai muukaan olisi Filadelfia seurakunnassa, ainoastaan, että Herra antaa näitä heille. Todennäköisesti nämä pahuuden voimat hyökkäävät tuota seurakuntaa vastaan, mutta eivät voi sille mitään, sillä ovat jo paljastuneet eivätkä pysty enää ujuttautumaan sinne sisään ja toisaalta rakkauden voima vetää kaikkinaiseen hyvyyteen. Eikö se ole rakkautta, että me julistamme evankeliumia ja kehoitamme ihmisiä tekemään parannusta synneistään ja ottamaan Kristuksen vastaan? Eikö myös se, että ohjaamme eksyneet takaisin vilpittömyyden tielle ja julistamme heille Sanaa parannuksenteosta piilosynneistään ja jumalattomuudestaan? (Luuk.17:3)

Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä- minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. (Joh.17:8, 22-23)

Läpi Raamatun kaikuu sanoma Rakkaudesta ja kuinka meidän tulisi rakastaa toisiamme, kuinka meidän tulisi olla yhtä. Keskinäisessä rakkaudessa on voimallinen sanoma, kun Herran seurakunta on yhtä, maailma uskoo!!! Siksi Saatana pyrkii tuomaan eripuraisuutta ja hajoittamaan yhteyden. Jumalan kirkkauden tuoma yhteys myös tuo maailmalle ymmärryksen Jumalan rakkaudesta. Kun maailma ymmärtää Jumalan rakkauden, se ryntää pelastukseen Jeesuksen ristille ja saamme elää herätyksen aikaa, siksi emme saa sietää tuota Iisebeliä tai Saatanan synagoogaa keskuudessamme, vaan nuhdella sitä ja kehoittaa parannuksen tekoon. Ilmestyskirja ilmoittaa myös, katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he...  ...ymmärtävät, että minä sinua rakastan. (Ilm.3:9) Aivan kuten Johanneksen evankeliumin 17 luvussa. 

Maailma ja Saatana tulee vielä ymmärtämään 
Rakkauden voiman, se on voittamaton!

Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä. Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side. (Jesaja 11:2-5)

Olen aikasemmissa blogeissa sanonut, että tulisi itse ottaa asioista selvää ja olla omaa mieltä, eikä toisten mukaan juosta ja ajatella. Jos tuomitsemme sen mukaan miten joku saa asian pintapuolisesti näyttämään tai kuulostamaan, olemme joutuneet harhaan. Tälläiset Herra surmaa suunsa henkäyksellä! Jos ajattelemme maallista oikeudenkäyntiä, se on pitkä prosessi jossa kuullaan molempia osapuolia useita kertoja, siinä on valamiehistö ja todistajat. Jos toista kuullaan vain kerta, eikä kysytä sen todistajia ja tehdään sitten pikainen päätös toisen eduksi, ollaan menty harhaan ja meiltä puuttuu Herran pelko, ja olemme tuominneet väärin. Herran pelko on viisauden alku, sana sanoo. Mielestäni molemmille kuuluu oikeus reiluun taistoon oikeutensa puolesta. Saatana tietää että sen toimet eivät kestä päivänvaloa, niin se toivoo juuri tälläistä jumalatonta oikeudenkäyntiä ja jo hyvissä ajoin alkaa liehitellä tuomaria kepulikonstein ja hommata kelvottomia todistajia. Hyväkin ihminen voi muuttua kelvottomaksi todistajaksi jos hän itse alistuu yksipuoliseen ”ohjaukseen” ja tuomioon toista vastaan keskustelematta toisen osapuolen kanssa avoimesti. Jos kerran tulee syyttämään valheellisista asioista, se ei ole keskustelua ja avoimuutta vaan on jo langennut ansaan ja on tuomarin tavoin tehnyt päätöksensä ”korvan kuulolta”. Näin ei tule tapahtua Herran seurakunnassa jossa vallitsee totuus ja oikeus, sillä tälläinen toiminta on kaukana molemmista.

Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itsensä omalla itsellään ja vertailevat itseään omaan itseensä... Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee. (2.Kor.10:12-18)

Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. (2.Kor.11:15)

Kukaan joka tekee vilpittömästä sydämestä ei tekeydy, siksi itsensä korottaminen toisia hyväksikäyttämällä tai muuten yli muiden on harhaanjohtavaa ja perustuu valheeseen ja ennen kaikkea valtavaan itsepetokseen. Kukaan joka haluaa jotakin ja korottaa itse itsensä jollekin paikalle ei ole kykenevä käsittelemään asioita joita joutuu kohtaamaan.
Jokainen joka suosittelee itseään tai omaa porukkaansa, ei kestä koetusta, eikä todellisuudessa ole kykenevä rakentamaan Herran seurakuntaa. Tälläiset itsensä suosittelijat todellisuudessa saavat aikaan hajaannusta ja loppujen lopuksi heidän kuppikuntansa jäävät hyvin pieniksi, sillä heidän toiminta perustuu  yhdeltä osalta kärsimättömyyteen. Jos Jumala todella on sinut kutsunut, sinun ei tarvitse suositella itseäsi, eikä ryhmääsi. Tälläisten alistettujen ryhmäläisten suosittelun takana piilee ajatus omasta kunniasta ja noususta, sillä jos saan tuon nostettua tuohon saan luottamusta ja itse nousen vielä korkeammalle. Yleensä juuri kypsymättömät luulevat omaavansa valtavan sanoman tai voiman, mutta todellisuudessa heiltä on pari koulua käymättä ja eivät edes ymmärrä mitä ovat pyytämässä. Itsensä suositteleminen on sananvastaista ja vajavaisuutta hengen hedelmissä henkilökohtaisessa elämässä.

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme. (Gal.5:22-26)

Hengen hedelmät jokaisen henkilökohtaisessa elämässä tulee näkyviin vasta pitkän ajan kuluessa, tietyn aikaa ihminen voi teeskennellä kaikenlaista, mutta jossakin vaiheessa totuus tulee aina julki. Siksi en suosittele kenenkään nopeaa nostoa jalustalle, paitsi jos hänestä on hyvä todistus edeltävän seurakunnan johdolta ja hän on osoittautunut luotettavaksi ja uskolliseksi Herran palvelijaksi.

Mitä muita piirteitä on lopunajan voittavassa seurakunnassa, uskon että ihan kuin meidän tulee julistaa koko evankeliumia ja tehdä Jeesuksen kehotuksen mukaan todellisia opetuslapsia, meidän tulee hyväksyä seurakuntaamme koko Herran antamien palveluvirkojen kirjo.

Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä. (1.Kor.12:27-27)

Sitten on vielä evankelistat ja paimenet. Nämä kaksi meidän on helppo ymmärtää ja käsittää inhimillisyydessämme, myös opettajat, sillä näiden toiminta on hyvin inhimillistä, toki kaiken tulisi olla, mutta toivon sinun ymmärtävän mitä tarkoitan. Yritän selittää sinulle. Voimalliset teot ja armolahjat parantaa tauteja, menevät jo yli meidän luonnollisen ymmärryksen. Myös monesti ajatellaan, että profeetat kuuluivat vanhaan testamenttiin, mutta näin ei ole, sillä Herra on selvästi asettanut profeettoja seurakuntaansa ja vielä voisin tähän käyttää vanhan testamentin toiseksi viimeistä jaetta, jossa Jumala sanoo lähettävänsä profeetta Elian. Kun tutkimme Raamatusta  profeettoja, heidän sanomansa yleensä on ollut; tehkää parannus. Tätä sanomaa ei monessakaan paikassa kuulu tänä armon aikana, siksi monet ovatkin langenneet väärän armon ojaan, Jeesus toi armon joka on yli ymmärryksen, mutta silti hän sanoi; mene, äläkä enää syntiä tee.  Profeetoilla on kaksitahoinen virka, opettaa Herran lakia seurakunnalle ja taistella pahuutta vastaan, ainakin vanhan testamentin esimerkkien perusteella. He tunnistavat vääryyden ja laittomuuden ja heidän tehtävä on oikaista se, kääntää kansa seuraamaan Herraa.

Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään.

Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tulisi näkemään, että sinä, Herra, olet Jumala ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin." Silloin Herran tuli iski alas ja kulutti polttouhrin, puut, kivet ja mullan sekä nuoli veden, joka oli ojassa. Kun kaikki kansa näki tämän, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat: "Herra on Jumala! Herra on Jumala! (1.Kun.18:21, 37-39)

1. Korinttolaiskirje 13 luku kertoo rakkaudesta, mitä rakkaus on, yleensä nämä jakeet luetaan häissä. Jae seitsemän sanoo englanninkielisessä Amplified käännöksessä, joka on sanojen monimuotoisuutta selittävä käännös, vapaasti suomennettuna mm. näin; Rakkaus on aina valmis uskomaan parasta jokaisesta henkilöstä. Jos alamme elämään tätä todeksi, mitä keskuudessamme alkaakaan tapahtumaan, kun uskomme, että heikko on vahva, uskomme jokaisen veljen ja sisaren nousevan Herran tuntemisessa Sanassa ja voimassa sen hetkisistä olosuhteista riippumatta. Silloin meille tapahtuu uskomme mukaan ja yksilöt rohkaistuvat ja nousevat olosuhteidensa yläpuolelle ja pääsevät kahleistaan ja siteistään ja alkavat loistaa Herran kirkkautta. Uskomme, että tälläiset väärät profeetat, valehtelijat ja jopa Saatanan synagooga voi nousta ahjostaan ja kadotuksen tieltä, kääntyä elävän Jumalan puoleen. Jumalan rakkaus on voimassa vielä tänäkin päivänä sinua varten joka sanot olevasi juutalainen, etkä ole, sinua varten, joka olet Iisebelin eksytyksessä. Tee parannus ja käänny, ettei sinun pahemmin kävisi, nöyrry vielä kun Jumalan armo odottaa sinua, ettei Hänen julistamansa tuomio tule sinun osaksesi.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Voittava seurakunta


Luulin jo saaneeni valmiiksi ajatukset edeltävissä blogeissa, mutta koin Herran alkavan puhua voimallisesti, voittavasta seurakunnasta ja kuinka henkilökohtaisella tasolla voittaa väärien profeettojen kavalat juonet ja Iisebelin viettelykset. Tietysti voimme helposti todeta, että ilman Herraa meidän käy huonosti, mutta kuka voi olla meitä vastaan jos Jumala on puolellamme, sillä Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi. (Kol.2:15) Ensin kuitenkin katsomme mitä Herramme sanoo lopunajan seurakunnille, tähän sinun on hyvä lukea Ilmestyskirjan luvut 2 ja 3. Itse huomasin järkytyksekseni, kuinka sielun vihollinen on soluttautunut melkein jokaiseen mainituista seitsemästä seurakunnasta. 

Efeson seurakuntaan on ujuttautunut valhe apostoleja ja seurakunta on hylännyt ensirakkautensa Herraan, mutta on kuitenkin virkeä ja kärsivällinen ja siellä vihataan nikolaiittain tekoja. Herralla on ainoastaan Efeson seurakunnan johtajalle, eikä seurakunnalle, sana, tee parannus tai sinut siirretään pois paikaltasi. Kuinka kohtalokasta onkaan menettä ensirakkaus Herraan, sillä seurakunnassa oli paljon hyvää, mutta ensi rakkauden menettäminen tai hylkääminen johtaa ”viralta laittamiseen”.

Pergamon seurakunnassa asuu Saatana ja siellä osa pitää kiinni Bileamin ja Nikolaiittain opista, kuitenkin siellä pidetään Herran nimestä kiinni, eikä kielletä uskoa vaikka Herran todistajia on tapettu. Herra sanoo, tee parannus! Jos sitä ei tehdä, Hän tulee taistelemaan Sanansa miekalla vääryydentekijöitä vastaan.

Tyatiran seurakunta suvaitsee Iisebeliä ja Herra on antanut aikaa parannuksen tekoon, mutta ei sitä ole tehnyt kehoituksista huolimatta, iskee Herra tuon henkilön sairasvuoteeseen ja ne jotka tekevät huorin tämän kanssa (seuraavat tätä), Herra suistaa suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoista. Tämä Iisebelin oppi on Saatanan syvyyksistä ja Iisebelin lapset Herra tappamalla tappaa, En tiedä, mutta mahtaako olla niin, että nämä ovat lapsettomia pariskuntia. Toki lapseton voi olla muustakin syystä, mutta näin voi tästä sananpaikasta ymmärtää.

Smyrnan seurakunnalle sana on lyhyt ja mielenkiintoinen, tämä on ahdistettu ja köyhä, mutta Herran mielestä rikas, seurakunta kärsii Saatanan synagoogan pilkkaa ja tämä jopa heittää osan vankeuteen, jotta heitä koeteltaisiin ja koko seurakunta joutuu ahdinkoon määräajaksi. Joka voittaa koettelemuksen, toinen kuolema ei vahingoita.

Filadelfia seurakunta voittaa Saatanan synagoogan, ainakin seuraavista syistä; noudattaa Sanaa ja on kärsivällinen eikä ole kieltänyt Herran nimeä. Herra hyvyydessään antaa pelastukseen Saatanan synagoogasta ihmisiä, he nöyrtyvät ja tunnustavat Jumalan rakkauden niitä kohtaan joita vainosivat. Aivan kuten Saul vainosi Herraa ja muuttui Paavaliksi Herran kohtaamisen jälkeen.

Sitten vielä kaksi traagista seurakunan tilaa

Sardes kantaa Jeesuksen nimeä, mutta todellisuudessa on kuollut seurakunta, Herra kehoittaa tekemään parannusta ja heräämään! Joukossa on kuitenkin muutamia, jotka ovat hengellisesti elossa.

Laodikean tulevaisuus näyttää huonolta, sillä se on penseä ja Herra sanoo oksentavansa seurakunnan ulos. Seurakunta myös luulee olevansa rikas, mutta hengellisesti se on säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Ei mikään mairitteleva tila seurakunnalla. Herra kehoittaa parannuksen tekoon ja antaa hyviä neuvoja.

On mielenkiintoista huomata, että kahdessa viimeisessä seurakunnassa ei ole Saatanaa, ei synagoogaa, Iisebeliä tai muutakaan vastaavaa vihollisen toimintaa. Miksi näin? Oletan sen johtuvan siitä että ne ovat hengellisestä näkökulmasta niin surkeassa tilassa, että Saatana katsoo ne jo voitetuiksi, sillä Herrakin sanoo toisen olevan kuollut ja toisen oksentavansa ulos. Kun katsomme loppujen viiden seurakunnan ongelmia, huomaamme niiden keskittyvän seuraaviin asioihin. Nämä kaikki perustuu valheeseen, viettelykseen ja manipulaatioon. Nämä ovat myös voimallisesti sidoksissa toisiinsa.

bileamin (ja nikolaiittain) harhaoppi - viettelys haureuteen ja epäjumalanpalvelukseen
Iisebel - henkivalta joka viettelee, Saatanan syvyydet
Saatanan synagooga - henkivalta, itse paholainen, joka varastaa, tappaa, tuhoaa
Valhe apostolit

Saatana pyrkii eri keinoilla aina sinne missä jotakin on viriämässä hengellisesti ja tuhota se, ennen kuin se kasvaa aikuisuuteen tai tarpeeksi isoksi, ettei se pysty sitä tuhoamaan. Näemme sen hyökkäävän näitä seurakuntia vastaan, pyrkimyksenä tuhota ne tai ottaa haltuunsa. Tämä pätee myös pienryhmiin ja yksilöihin.

Raamattu sanoo, että autuas se joka ottaa varteen tämän profetian (ilmestyskirja) sanoista, sillä aika on lähellä, suosittelen koko Raamatun ottamista elämäsi ohjekirjaksi. Mitä siis voimme oppia tällä kertaa tähän asiaan liittyen ilmestyskirjan sanoista. Ilmeisesti näiden kierojen henkivaltojen toiminta on osa Jumalan sallimusta ja suunnitelmaa, sillä Smyrnan seurakunnalle Herra sanoo, että Saatana heittää joitakin vakeuteen, jotta heitä koeteltaisiin. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät. (Dan.12:10) Ilmeisesti koettelemus tulee ihmisten kautta joko inhimillisenä tai hengellisenä hyökkäyksenä, mutta itse Saatana on niiden takana. Kuitenkin tämä on ollut Jumalan suunnitelma. Käytän tähän esimerkkinä Jeesuksen erämaakokemusta kasteen jälkeen ennen palvelutyönsä alkamista. Luukas 4:1-15 kertoo tästä.

Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa, ja perkele kiusasi häntä neljäkymmentä päivää. ... Ja Jeesus palasi Hengen voimassa Galileaan; ja sanoma hänestä levisi kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin. Ja hän opetti heidän synagoogissaan, ja kaikki ylistivät häntä.

En tiedä minkälaisessa erämaassa sinä olet ja tuntuuko siltä, että olet kaiken antanut ja menettänyt ja siksi jopa kyseenalaistat oman uskon tilasi. Rohkaisen sinua tällä Jeesuksen koettelemustarinalla, että Henki johdatti Hänet erämaahan Perkeleen kiusattavaksi. Todennäköisesti ihmisen kautta jota sinua koetellaan, tulee kaikenlaisia ehdotuksia ja vaikka et koskaan mitään sanoisi ääneen ja vastaisi näihin, riittää Jumalalle sinun ajatuksesi vastaukseksi ja ettet toimi Sanan vastaisesti, vaikka sinua vedettäisiin niin toimimaan, etkä hyväksy vääriä ajatuksia joita sinulle syötetään. Siksi tärkeätä on Jumalan Sanan tunteminen.

Kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan. (Johanneksen ilmestys 2:23)

Kaikki tuntuvat haluavan kulkea tänä päivänä valtavassa voimassa, uskovat ja vääryydentekijät. Uskon, että kaikki on armosta yksin ja että lahjat ovat armolahjoja, mutta uskon myös että ne vaikuttavat meissä monella eri tasolla ja sekin on Jumalan armoa ja valintaa ei meidän, siksi niistä on turha kadehtia ja pahoittaa mielensä. Jos niin tekee alkaa ihminen toimia katkeruudesta käsin ja hiljalleen valuu paholaisen työkaluksi. Kuitenkin sana selkeästi sanoo, että kaikki usko koetellaan ja näitä koettelemuksia on erilaisia ja siksi uskon että voiman määriäkin on erilaisia (1.Kor.12:4-6), kukin toimikoon sen uskon mukaan joka on annettu. Mutta palatakseni tähän Jeesuksen koettelemukseen meille esimerkkinä, Jeesus palasi täynnä Hengen voimaa ja Pyhä Henki oli johdattanut Häntä koko erämaavaelluksen ajan, älä siis ihmettele sitä hellettä jossa olet. Kaikki haluavat voimaa, mutta tuskin kukaan haluaa olla erämaassa Perkeleen kiusattavana ja näin sanovat minua viisaammat, että kun oppilas on kokeessa, opettaja on hiljaa. Siellä olet siis sinä ja Saatana, mutta Herra saattaa taivaallisen viisauden seurakuntansa kautta tietoon, joten sinä pärjäät ja voit voittaa Saatanan Sanalla, kun pysyt lujana ja kärsivällisenä, sillä aikansa kiusattua Saatana poistuu tavalla tai toisella luotasi. Siis kun pysyt lujana  sortumatta syntiin, Sanassa ja totuudessa (Totuus on yksi Jeesuksen nimistä), etkä näin kiellä Herran nimeä, tulet kulkemaan Sanan mukaan täynnä Hengen voimaa tämän erämaan jälkeen.

Lampaasta Leijonaksi, tämä on kuva mitä meille tapahtuu erämaassa ja hengellisessä vankilassa. Jeesus tuli uhrilampaana, mutta palaa Juudan leijonana, meille käy samoin. Aluksi olemme lampaita, mutta kun Saatana hyökkää meitä vastaan ja yrittää tuhota meidät, me nousemme leijonina takaisin sitä vastaan erämaasta selvittyämme, tällöin se on jo lyöty. Jossakin elokuvassa sanottiin: ”Rise and rise again, until lambs become lions!”  Mikä mahtava kuva uskovalle. Raamattu sanoo, että vanhurskas kaatuu useasti, mutta nousee jälleen. Joten nouse ja antaudu kasvulle leijonaksi. Raamattu vertaa paholaista raateleviin susiin, lammas ei voi sudelle mitään, laumassa voi selvitä, mutta yksin lammas ei sudelle tai susilaumalle pärjää. Kun taas susi kohtaa leijonan, on se voimaton tuon uljaan Kuninkaan edessä! Nouse siis Jumalan seurakunta Kuninkaalliseen asemaasi Kristuksessa!

Kirje Filadelfian seurakunnalle puhuu koetuksen hetkestä ja uskon, että kansakuntamme, koko Eurooppa ja maailma on valtavan romahduksen partaalla, näin valtamediakin on puhunut jo pitkään ja nyt näistä asioista puhuminen ei tee uskovasta profeettaa. Profeetat puhuivat näistä asioista yli viisi vuotta sitten, silloin kuin taloustieteilijät vielä hehkuttivat noususta. Danielin kirja puhuu ahdistuksen ajasta, en tiedä ovatko nämä sama asia vai eri, mutta uskon, että näillä Raamatunpaikoilla on jokin yhteys siihen mitä nyt tulemme näkemään ja kokemaan.

Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. (Daniel 12:1-4)

Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. (Ilm.3:10)

Aivan niinkuin ristillä Jeesus pelastaa yksilöitä, niin tulemme aikaa kohti jolloin Herra pelastaa seurakuntansa, siinä ihmisen teot jäävät näyttelemään hyvin pientä osaa! Sana Tyatiran seurakunnalle avaa mitä käy vääryydentekijöille samanaikaisesti, tuo haureutta harjoittava Iisebel lyödään tautivuoteeseen ja kaikki hänen ”profeettansa” ja seuraajansa joutuvat suureen ahdistukseen, tämä ehkä helpottaa heitä nöyrtymään ylpeyden valtaistuimeltaan. En usko, että meidän tulee sietää tuota Iisebeliä seurakunnassamme vaan tämä tunnistettuamme ja aikamme opetettuamme, heittää se pihalle seurakunnasta, mikäli ei tee parannusta. Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha. (1. Korinttolaiskirje 5:13). Tämä ei ole raakalaisuutta tai julmuutta vaan rakkautta seurakuntaa kohtaan ja tätä pahaa ihmistä kohtaan, sillä ehkä hän joutuu parannuksen teon paikalle yksinäisyydessään. Huomautan, että Herrakin johtaa yksinäisyyteen palvelijoitaan, mutta tämä ei koskaan tapahdu sen takia, että Herran seurakunnan johto nuhtelee ja erottaa yhteydestään.