sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Jeesuksen nimen tähden

Taloudellisen siunauksen ja menestyksen pohtiminen, kysely ja tutkiminen Raamatun valossa alkoi muutama vuosi sitten kun koin Jumalan selkeästi puhuvan Hesekielin kautta seuraavan sanan:

Hesekiel 36:
8 Mutta te, Israelin vuoret, teette lehvänne ja kannatte hedelmänne minun kansalleni Israelille, sillä he ovat aivan lähellä, ovat tulossa.
Sillä katso, minä tulen teidän tykönne ja käännyn teidän puoleenne, ja teidät viljellään ja teihin kylvetään.
10 Ja minä lisään teille ihmisiä runsaasti - kaiken Israelin heimon kokonansa - ja kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan.
11 Ja minä lisään teille ihmisiä ja karjaa runsaasti, ja ne lisääntyvät ja ovat hedelmälliset. Minä teen teidät asutuiksi, niinkuin olitte muinaisina päivinänne, ja teen hyvää vielä enemmän kuin alkuaikoinanne. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
12 Minä annan teidän kukkuloillanne kulkea ihmisten, kansani Israelin; ja he ottavat sinut omaksensa, ja sinä tulet heille perintöosaksi, ja sinä et enää tästä lähin riistä heidän lapsiansa.

Tänäpäivänä on paljon puhetta ja syytöksiä menestysteologiasta ja menestysteologeista, itse en onneksi voi olla kumpaakaan kun en omaa teologian tutkintoa, mutta Raamattukouluja olen käynyt ja Raamattua olen paljon lukenut, olen Jeesuksen opetuslapsi ja seuraan Jeesusta, kuulun seurakuntaan ja minulla on useita pastoreita ystävinä. Ennen kaikkea haluan oppia tuntemaan Jeesuksen yhä syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. 

Mikä mielestäni tekee menestysteologin on se, että etsitään menestystä ja siunauksia enemmin kuin Jeesusta, eli asiat ovat vaihtaneet paikkaansa. Matteuksen evankeliumissa, Vuorisaarnassa Jeesus puhui vahvasti ihmisen tarpeista ja menestyksestä, siitä mihin ihmismieli helposti kääntyy ja tässä on tämän asian ydin.

Jumalan huolenpito, Matteus 6
32. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä.
33. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.
34. Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.”

Ennen näitä jakeita Jeesus luetteli hyvin inhimillisiä asioita, kuten syöminen, pukeutuminen asuminen, oman ruumiimme hyvinvointi, mutta myös kylvämisestä, niittämisestä ja vaurauden keräämisestä ”aittoihin”. Kaikki hyvin tarpeellisia ja Jumalan sanan mukaisia asioita, mutta on myös kirjoitettu, etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta! On oikein käydä työssä ja perustaa tuottava yritys, on oikein menestyä.

Jeremia kirjoittaa:
vaan näin minä käskin heitä ja sanoin: Kuulkaa minun ääntäni, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; ja vaeltakaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän vaeltaa, että menestyisitte. (7:23)

Jeremian kehoituksessa ensin tulee Jumalan äänen kuuleminen, sen seuraaminen tai toteuttaminen ja sitä seuraa menestys. Huomaamme kuinka Raamattu vahvistaa itse itsensä. Etsikää ensin!

Jumalan mieleen on, että me menestymme ja siinä ei ole mitään väärää, niinkuin monesti ajattelemme nykypäivänä. Meillä kyllä on asioissa vastuumme ja mitä enemmän mm. vaurautta omaamme sitä enemmän meiltä vaaditaan. Jos esimerkiksi luet tuon Hesekielin paikan uudestaan, niin huomaat, että siinä puhutaan aikalailla kokonaisvaltaisesta siunauksesta, joka tuottaa hedelmää myös itsestään. Vilja ja hedelmät kasvavat ja ne kuvastavat tämän päivän asioita, esim. Menestys työelämässä, sjoittamisessa…

Matteus 6:19-21
19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
21 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

Kysymys kuuluukin, mikä on sinun aarteesi? Todellisuus on, että minkä perässä me juoksemme, sitä me pidämme arvokkaana ja arvokkaimpana sillä hetkellä, koska laitamme sen etusijalle kaikissa päätöksissämme. Jos tavoitteesi on taloudellisen menestyksen saavuttaminen, todennäköisesti et enää kerkeä käydä seurakunnan kokouksissa saatikka lähetysmatkoilla, koska niihin kuluu arvokasta aikaa. Aikasi menee bisnes strategioiden ja suunnitelmien tekemiseen, eikä sitä enää riitä kakkos sijalla oleville asioille. 

Jeesuksen seuraaminen maksaa oman hintansa, armo ja pelastus on jo valmistettu ristillä, sen voi vastaan ottaa antamalla koko elämänsä Jeesukselle ja lähtemällä Häntä seuraamaan, Hän kutsuu sinua nyt, kuten kutsui minutkin ajallaan. Sain pelastuksen, vapautuksen, ilon ja ennen kaikkea sisäisen rauhan ja Pyhän hengen lahjan. Sinäkin voit saada kaiken tämän luovuttamalla itsesi Hänelle!

Jos maallinen on aarteemme, se äkkiä täyttää elämämme kaikenlaisella murheella ja tappiot ovat kovia iskuja, sillä se on silloin myös turvamme. Kukaan ei halua menetää turvaansa! Uskoon tultuani olen kokenut kovimmat taloudelliset haasteet ja tappiot ja en ole varmasti ainoa. Jos lähdet seuraamaan Jeesusta kokonaisvaltaisesti, niin vastustaja jota perkeleeksi kutsutaan, lähtee vastustamaan sinua samalla tavalla, ja siinä mylläkässä katsotaan mihin olet katseesi kiinnittänyt ja turvasi laittanut. Luopuminen on se tie jota meidän tulee kulkea, ensin luovutamme elämämme Jeesukselle, sitten asia kerrallaan käsitellään konkreettisesti. Sydämen tilasi nähdään niissä hetkissä joissa joudut luopumaan asioista, laitatko edelleen Jumalan äänen ja Valtakunnan edelle, vai alatko tekemään kompromisseja ja tinkimään vanhurskaudesta ja moraalista?

Opetuslasten palkka, RK Matteus 19
27. Silloin Pietari sanoi Jeesukselle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siis saamme?”
28. Jeesus vastasi: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista heimoa.
29. Ja jokainen, joka on luopunut taloista, veljistä tai sisarista, isästä, äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.
30. Mutta monet ensimmäisistä tulevat viimeisiksi ja monet viimeisistä ensimmäisiksi.”

Opetuslasten tuleva palkka, RK Luukas 10
28. Silloin Pietari sanoi Jeesukselle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua.”
29. Jeesus sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan
30. mutta ei saisi satakertaisesti taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja nyt, tässä ajassa vainojen keskellä, ja tulevassa ajassa iankaikkista elämää.
31. Mutta monet ensimmäisistä tulevat viimeisiksi ja monet viimeisistä ensimmäisiksi.”


Matteus ja Luukas molemmat kirjoittivat hyvin samankaltaiset jakeet kokonaisvaltaisesta luopumisesta ja valtavista menetyksistä, koetuksista joissa sydämemme tila on tarkastettu, katseemme suunta on määritelty. Heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjoitti yhden lempijakeistani.

Kirje Heprealaisille 12
1. Koska meillä on ympärillämme näin suuri todistajien pilvi, pankaamme mekin pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka niin helposti kietoo. Juoskaamme kestävinä kilpailussa, joka on edessämme,
2. katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen, joka edessään olevan ilon vuoksi kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.
3. Ajatelkaa häntä, joka niin paljon kesti syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi rohkeuttanne.

Kaiken tämän luopumisen ja haasteiden keskellä tarkastetaan katseemme suunta, pysyykö se Kristuksessa? Onko Jeesus aarteesi? Onko Jumalan Valtakunta ensimmäisellä sijalla? Jatkatko työtäsi Evankeliumin eteen? Pyhittäydytkö edelleen vai annatko synnille sijaa paineiden keskellä? Vai käykö osaksi se kuten sanotaan, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi? Vai sittenkin, monet viimeisitä tulevat ensimmäisiksi?

Tiedän se ei ole helppoa, mutta mahdollista, sillä jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Sillä mikä ihmiselle on mahdotonta on Jumalalle mahdollista. Tiedäthän että kaikki on mahdollista kun katseesi on kiinnitettynä Kristukseen ja olet täyttynyt Pyhällä Hengellä, Hän tekee sen täydelliseksi ja mahdolliseksi. Tällöin et enää taistele yksin, vaan itse Jumala taistelee sinun puolestasi! Hän pitää sinusta huolen ja toteuttaa Sanansa kohdallasi.

Minua on viimeaikoina puhutellut paljon edeltävät Raamatun jakeet satakertaisesta siunauksesta, se kuulostaa aika paljolta, varsinkin kun siinä lukee ”tässä ajassa”, kyse ei siis ole tuonpuoleisesta jossa on kultakadut yms Raamatun mukaan, vaan tässä ajassa vielä kun hengitämme tätä ilmaa.

On monia seurakuntia jotka ovat todella vauraita, olisiko siinä toteutunut heidän kohdallaan tämä Raamatun totuus? He ovat vilpittömästi etsineet Jeesusta ja Hänen tuntemistaan ja he ovat saaneet koetusten, menetysten ja luopumisen jälkeen satakertaisesti takaisin. Siitä siunauksesta osakseen he ovat saaneet seuraavan Raamatun totuuden, joka lukee itseasiassa samassa lauseessa, vainojen keskellä. Tämä pilkka menestysteologiasta onkin vainoa? Saattaa olla näin. Entä jos teologiamme ei olekaan täydellistä kaikilta osa-alueilta ja nämä menestyneet seurakunnat ovat ymmärtäneet Jumalan armosta jotakin mitä itse emme ole vielä saaneet kokea osaksemme? Mitä jos he kuuliaisuuden armosta ovat saaneet osakseen siunauksen josta emme ymmärrä mitään? Entä jos menestys ei olekaan eksytystä vaan siunaus, jonka Jumala haluaa antaa sanansa mukaan kaikille (Matt.19:29, Luuk.10:29), jotka ovat valmiit maksamaan hinnan ja olosuhteista ja menetyksistä huolimatta seuraamaan Jeesusta asenteella ”maksoi mitä maksoi”. Jeesus antoi edestäsi kaiken ja sait enemmän kuin ansaitsisit, oletko sinä valmis seuraamaan Jeesusta kaikella mitä sinulla on ja jälleen saamaan enemmän kuin ansaitset tai ymmärrät, satakertaisesti! Alkuun laittamani Hesekielin kirjan paikka ilmoittaa lopuksi, ”Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.” sen jälkeen kun Jumala on sanonut siunaavansa enemmän kuin alkuaikoina ja muutenkin yli ymmärryksemme. Saattaa olla, että Jumala haluaa meidän totisesti olevan Hänen ja luottaa siihen, että Hän on täysin kykenevä pitämään meistä huolen yli ymmärryksemme, kun vain kiinnitymme Häneen emmekä mihinkään muuhun.

Olen kirjoittanut tämän hyvin vahvasti taloudellisesta näkökulmasta, mutta sama kylvämisen ja niittämisen laki pätee hengellisiin siunauksiin, josta voit lukea Roomalaiskirjeen kahdeksannesta luvusta. Jumalan tahto on hyvä sinua kohtaan, vaikka tilanteet eivät aina näytä niin kivoilta, ole vain luja ja rohkea, älä jätä matkaasi kesken niinkuin joillakin on tapana, vaan jatka matkaasi ja näe Jumalan lupausten tulevan kohdallasi toteen. Pidä katseesi Kristuksessa niin näet aina valon edessäsi ja menet kirkkautta kohti ja vielä kirkkaudesta kirkkauteen.


Siunauksin, ole vain luja ja rohkea!